— Tahtoisin mitä?
— Sinulla on suuri vaikutusvalta Sifiin. Jos sinä tahtoisit sanoa hyvän sanan minun puolestani…!
— Tässä asiassa Sifin täytyy päättää aivan pakottamatta.
— Niin, tietysti. Mutta sinä voisit — niin, en tiedä mitä — — — en pyydä sinua sanomaan tai tekemään mitään, vain olemaan minun ystäväni ollessasi hänen kanssaan.
— En unohda, että sinä näet minussa parhaan ystäväsi ja että olen saanut luottamuksesi. Toivon että voisin palkita sen luottamuksella kuten ansaitset, mutta minun suuni on suljettu. Pettämään en tule sinua kuitenkaan. Olen sinulle uskollinen.
Åkesta tuntui niinkuin näissä sanoissa olisi piillyt enemmän kuin mitä hän ymmärsi. Hänet valtasi melkein haaveileva alttius tuota vanhempaa ystävää kohtaan ja hän suuteli hänen ojennettua kättään ikäänkuin se olisi ollut rakastetun hallitsijan käsi ja jätti sitten väsyneen yksin lepäämään.
6.
Joku tuli sisään. Randal avasi silmänsä vastahakoisesti, mutta tuskin hän oli tehnyt sen, ennenkun niihin tuli eloa ja hän kohottautui.
Sif siinä tuli ruokatarjottimineen. Juuri Sif! Tämä vain puuttui, jotta tulikoe tulisi oikein tuntuvaksi. Hän ei ollut läheskään valmis kohtaamaan Sifiä vielä.
Sif ei ollut koskaan näyttänyt hänestä niin ihastuttavalta kuin juuri tänään tuossa yksinkertaisessa pumpulipuvussa ja jokapäiväisessä askareessa. Hänen liikkeensä sulo, kumartuessaan hiukan vinoon laskeakseen käsistään raskaan ruokatarjottimen ja samalla kääntäen päätään katsoakseen Randaliin, oli täydellinen tiedottomuudessaan.