— Enkö saa pitää ajatuksiani rauhoitettuina?
— Ei, jos ne pitävät setää valveilla!
— Toisinaan on parempi olla valveilla kuin nukkua, sanoi Randal.
Kun hän oli syönyt liemen, otti Sif lautasen pois ja tarjosi hänelle kalaa.
Mutta Randal viivytteli alkamasta sitä. Hän istui nojaten taapäin suljetuin silmin ja näytti niin väsyneeltä, että Sifin sydäntä kouristi levottomuudesta. Hän mahtoi olla hyvin huono, koska liemen syöminen oli saattanut väsyttää hänet siinä määrin. Mikä hänen oli? Sif ei ollut koskaan nähnyt häntä niin huonona ennen.
Yht’äkkiä Sif muisti nuo Åken kertomat järkyttävät sanat, jotka Randal oli sanonut rakkaudesta, sanat, joista Sif oli tullut siihen käsitykseen, että Randal-setä oli kiintynyt johonkin. Missä mahtoi tuo tuntematon olla nyt? Miksi hän ei ollut täällä hänen luonaan? Oli sydäntäsärkevää, että hän saattoi antaa hänen olla yksin! Säälistä ei Randal-setä pitänyt, mutta rakkautta hän ottaisi vastaan. Oi, kuinka ihastuttavan herttaisesti ja ritarillisesti hän ottaisi vastaan sen naisen rakkauden, jota hän rakasti! Sif tunsi sydämensä sykkivän nopeammin vain sitä ajatellessaan. Kurja, arvoton, tyhmä nainen, joka saattoi hyljätä sellaisen miehen?
Yhtäkkiä Randal avasi silmänsä ja kohtasi Sifin katseen, missä kaikki, mitä hän juuri nyt niin syvästi tunsi, kuvastui.
— Kelle olet niin vihainen? Minulleko kun annan kalan jäähtyä? kysyi hän ihmetellen ja yrittäen laskea leikkiä.
Hän kohottausi ja alkoi syödä, mutta se kävi vaivalloisesti.
— Ajattelin häntä, jota setä rakastaa, kuohahti esille punnitsematta.