— Tyly. Pyysin anteeksi ja hän sanoi, että hän kyllä voi antaa anteeksi, mutta etten saa koskaan enää yrittää tuollaista. Ja ellen saa, niin mitä sitten hyödyttää tänne jääminen? lopetti Åke surullisena.
— Jos voit olla tyyni ja hillitty, voisit ehkä vähitellen voittaa jälleen mitä olet kadottanut.
— Tyyni ja hillitty! kivahti Åke. Kuinka voisin olla sellainen, kun jok'ikinen suonenlyönti minussa sykkii rakkautta? Sif tekee minut hulluksi, olenhan sanonut sen sinulle.
— Siinä tapauksessa on parasta että matkustat pois, sanoi Randal viileän järkevästi, hilliten toisen kiihkoa. Intohimon, jota et voi hallita ja johon Sif ei voi vastata, täytyy ehdottomasti herättää hänessä vastenmielisyyttä.
Åke voihki.
— Sinä tulet varmasti, jatkoi Randal lohduttaen, saamaan takaisin ainakin hänen kunnioituksensa, jos näytät olevasi kyllin miehekäs ja arvokas matkustaaksesi pois, sen sijaan että jäisit tänne ja antaisit hänelle tilaisuuden ja syytä nolata sinua…
— Minä viis hänen kunnioituksestaan, keskeytti Åke kiivaasti. Hänen rakkauttaanhan minä tahdon.
— Sitä et saavuta tekemällä itsesi koiraksi, joka antaa potkaista itseään, sanoi Randal ylpeän jyrkästi, mikä ei jäänyt tekemättä vaikutusta.
Åke asettui. Hänen kiivautensa väistyi toivottoman alistumisen tieltä.
— Pitääkö minun sitte matkustaa? Juuri nyt, kun meidän välimme on niin huono! Sehän on samaa kuin jättää kaikki.