— Ehkäpä Sif tulee kaipaamaan sinua matkustettuasi, kuvaili hänelle Randal, joka oli levoton siitä, että hänen nuori ystävänsä menisi pois ja heittäytyisi turmioon, jos toivo liian äkillisesti ja täydellisesti riistettäisi häneltä.
Åke tarttui halukkaasti oljenkorteen.
— Luuletko todellakin niin?
— En pidä sitä aivan mahdottomana, sanoi Randal, tarjosi Åkelle sikarin ja otti itse.
Sitten he istuivat kumpikin tuokion sohvannurkassaan, ääneti ja poltellen.
Kun Åke meni, puristi hän Randalin kättä lujasti.
— Noudatan neuvoasi ja matkustan, sanoi hän rajulla päättäväisyydellä.
Jätän asiani sinun käsiisi. Tee hyväkseni mitä voit!
Ja niin hän syöksyi ulos, epätoivoisena, mutta kuitenkin vielä pelastava toivon kipinä rikkirevityssä mielessään.
8.
Åke matkusti. Randalkin aikoi matkustaa, mutta viipyi vielä toistaiseksi. Hän tahtoi nähdä, miten Åken lähtö vaikutti Sifiin.