— Ei ole ketään, josta pidän niin paljon, sanoi Sif totuudenmukaisesti ja lämpimästi. En edes isästä.
Randal otti hänen kasvonsa käsiensä väliin ja katsoi kauan tutkivasti niihin, ja ilman että Sif olisi voinut sanoa minkävuoksi, täyttyivät hänen silmänsä kyynelistä ja hän tunsi sydämensä lyövän kovasti.
— Sinä tiedät, että olen ylpeä, Sif. En tahdo ottaa vastaan mitään uhrausta, en tahdo tietää mistään armolahjoista. Rakkaus rakkaudesta. Ei mitään vähempää.
Sif ojensi rukoilevin elein käsivartensa häntä kohti ikäänkuin lapsi, johon katsotaan liian ankarasti.
Mitä Randal silloin voi tehdä muuta kuin painaa hänet lujasti syliinsä? Se mitä hän oli kauan pelännyt tapahtui, hän ei voinut kauemmin estää sitä — Sif sai nähdä tuon arvossapidetyn sedän muuttuvan rakastajaksi. Muutos ei kuitenkaan herättänyt hänen vastenmielisyyttään, jota Randal kaikkein enimmin oli pelännyt, mutta se saattoi Randalin tuntumaan hänestä vieraalta. Tahdottomasti hän vetäytyi hieman syrjään hänestä.
— Setä, alotti hän arasti, mutta Randal keskeytti.
— Eikö sinun mielestäsi sinun pitäisi ruveta kutsumaan minua
Sverkeriksi nyt?
Sif nauroi, vielä vähän epävarmana ja vapisevana.
— Sverker kuuluu niin ikivanhalta, sanoi hän ja koetti saada takaisin mielenmalttinsa leikin avulla.
— Setä kuuluu kai vielä ikivanhemmalta, arveli Randal.