— Ei. Sverker on melkein esihistoriallinen. Sverkerin ja Eerikin suvut, tiedäthän. Sverker Kaarlonpoika ja Kaarlo Sverkerinpoika ja sitten Sverker Kaarlonpoika taasen kerroksittain. Ajattele, kun kuninkaiden nimet olivat Kaarlonpoikia!
— Sellaisiksi kai niiden nimet pian taas tulevat, jos sosialistit saavat vallan, huomautti Randal.
Sif oli puhunut vilkkaasti, pingoitetusti, ikäänkuin torjuen tuota valtavaa vakavuutta. Kun Randal nyt yhtyi hänen leikilliseen tapaansa, hengitti hän keveämmin ja alkoi ihmetellä, mitä varten hän oikeastaan oli pelännyt. Eihän Randal ollut muuttunut, hänhän oli yhä hänen rakas Randal-setänsä.
— Mitä sinä aioit sanoa? kysyi tämä.
Heti Sif tuli jälleen rauhattomaksi ja tunsi itsensä epävarmaksi. Hän katsoi rukoilevasti ylös Randaliin.
— Älä suutu minuun, älä pahastu! pyysi hän. Mutta minä… Minä en ole ihan kokonaan valmis vielä…
Hän näki Randalin kalpenevan, ja heti hän korjasi.
— Oi en tarkoita niin, en sillä tavoin! virkkoi hän. Pidän niin paljon sinusta, niin äärettömän paljon, tahdoin vain viipyä hiukan kunnes…
Hän pysähtyi, neuvottomana, huolissaan.
— Minkä puolesta et ole valmis? kysyi Randal. — En tahtoisi mennä naimisiin… en oikein vielä.