— Todista se!
— Todistaminen on vähän vaikea. Ainoa mitä voin tehdä on kunniasanalla vakuuttaa sinulle, että minä sinun uskoutuessasi minulle sekä myöhemmin että aikaisemmin olin vakuutettu, että minun rakkauteeni ei olisi vastarakkautta. Kun kehoitin sinua lähtemään, tein sen siinä vilpittömässä uskossa, että se oli parasta sinun toiveillesi. Ja lähdettyäsi puhuin rehellisesti puolestasi…
Åke nauroi valtavasti.
— Sen mahdoit tehdä merkillisellä tavalla! ivasi hän. Ehkä sinä sekoitit itsesi minun kanssani?
Hän repäsi pois kääreen. Hiukset olivat sekaisin ja märkänä kostean otsan ympärillä. Hän näytti kalpealta ja runnellulta ja hurjan uhmaavalta.
— Kuinka pääsit selville erehdyksestäsi? kysyi hän raa'asti ja loi
Randaliin hävyttömän katseen. Hänkö kosi, koskapa olet niin viaton?
— Se ei kuulu tähän, vastasi Randal lyhyesti. Huolimatta hänen säälistään ja levottomuudestaan kuohahti hänen sisässään kun Åke vain mainitsi Sifin, mutta hän hillitsi esillepyrkivän vihansa.
— Kuinka sinä pääsit selville… tästä?
— Se ei kuulu tähän, vastasi Åke, kasteli pyyhkeessä ja kiersi sen uudelleen otsan ympäri.
Randal meni ikkunan luo ja seisoi siellä tuokion, kunnes sääli ja hellyys onnetonta ystävää kohtaan oli saanut ylivallan hänen sydämessään. Silloin hän kääntyi ympäri ja meni uudelleen tämän luo.