Hän tunsi itsensä yhtä kykenemättömäksi kaikkeen hyvään kuin jokin kuollut ruumis.
Niin syvälle haavoittavaan itsetuntemiseen vei hänet Jumalan pyhä henki.
Mutta kuolleille ulottuu Jumalan Pojan ääni.
16.
Murtuneena huomasi ja tunnusti Randal, ettei hän ollut herra luonteensa yli sen kaikkine taipumuksineen ja intohimoineen, ettei hän koskaan itse voisi voittaa tuota uhkaavaa syntisyyttä, jota hän tunsi sisimmässään ja jota hän kauhistui.
Mutta juuri tässä äärimmäisessä nöyryytyksessä hän kypsyi sovitukselle. Juuri senvuoksi ettei hän enää kyennyt itse mihinkään ja murtuneena tunnusti sen, saattoi toinen ottaa hänen kadottamansa vallan hänen ylitseen ja voida kaikki. Toinen?
Hän, jonka hartioilla herruus on. Niin, hän! Randal alkoi ymmärtää jotain tuon vallan salaisuudesta. Se pannaan verta vuotavan karitsan kanssa hyvän paimenen olalle…
Unettomana yönä vaikean tuskan ohella hän sai tuon ihmeellisen kokemuksen, että Pojan laupeuden kautta saadaan tulla Isän suosioon.
Nöyrä ja ahkera Jumalan etsiminen hänen sanastaan kantoi hedelmää, joka kypsyi.
Niinä aikoina, jolloin järki oli ollut hänen jumalansa, hän oli inhimillisen järkensä tuomioistuimelta tutkinut kirjoituksia. Mutta siitä päivästä saakka, jolloin Sif oli kysellyt häneltä tuosta ainoasta tarpeellisesta, hän oli alkanut tutkia sanaa toisessa mielessä, ja siitä lähtien ahkeran ja jatkuvan tutkimisen kuluessa hänen mielensä oli yhä enemmän muuttunut, hänen itsensä oikein tajuamatta miten täydellisesti. Senvuoksi häntä ihmetytti, ettei tuo hänen ennen niin ylimielisesti tuomitsemansa Sana nyt vastapainoksi sulkeutunut häneltä. Sehän olisi vain ollut oikein. Mutta niin ei ollut. Se avautui sen sijaan enemmän, mitä syvemmäksi hänen tarpeensa tuli. Se rankaisi häntä tosin kipeästi, mutta kuitenkin tavalla, joka vain ajoi häntä tunkeutumaan siihen yhä syvemmälle. Hän koki sen elävää voimaa.