Hän nousi uuteen elämään siinä valossa.
17.
— Oi Pariisi!
Sifin silmät säteilivät, ja hän liitti kätensä yhteen ihastuksissaan.
Hän istui vanhempien kanssa aamiaispöydässä. Lucialle oli juuri tullut kirje Sifin tädiltä, Britalta, Parisista, ja Lucia oli — ensin silmäiltyään sen ääneti itsekseen — lukenut sen ääneen miehelleen ja Sifille.
Brita oli jo vuosia sitten asunut Parisissa. Hänellä oli yhteinen koti siellä lapsuuden- ja nuoruudenystävänsä Irene Clareuksen kanssa. Irene oli taidemaalari ja Brita voimistelija, mutta heidän erilaisesta työstään huolimatta he pitivät yhtä, eroamattomina ystävinä. He matkustivat tavallisesti aina yhdessä kotimaahan, ja ellei toinen voinut lähteä, ei toinenkaan lähtenyt. Mutta ensi jouluna tapahtuisi kuitenkin niin, että Irene matkustaisi kotiin, vaikka Britalla oli liian paljon lyötä päästäkseen mukaan. Nyt Brita arveli tarvitsevansa jonkin korvauksen joulun aikaisesta yksinäisyydestään ja esitti senvuoksi, että Sif saisi tulla Irenen mukana uudeksi vuodeksi ollakseen heidän luonaan muutamia kuukausia. Pariisi oli niin ihastuttava keväällä, ja he pitäisivät oikein hyvää huolta Sifistä, kirjoitti Brita. Pari kertaa ennen oli ollut puhetta siitä, että Sif saisi matkustaa Pariisiin, mutta aije oli jäänyt siihen.
Sif oli hyvin ihastunut Brita-tätiinsä ja tämä häneen. Heillä oli samaa reippautta luonteessa ja he tunsivat yhteenkuuluvaisuutta, vaikka Brita nuoruudesta saakka oli ollut työkykyinen, itsetietoinen ja tarmokas, mitä ei voinut sanoa hänen sisarensa tyttärestä.
— Saanhan matkustaa, isä? virkkoi Sif iloisesta innostuksesta punastuvin poskin. Nythän minulla ei ole mitään harmillista koulua tai kurssia, joka estää.
— Mutta sinulla on sulhanen, huomautti Lucia.
— Juuri senvuoksi. Tämä on viimeinen tilaisuus. Jos menen naimisiin, ei siitä sitte voi tulla mitään.