— Mitä minä en saa?
— Hyljätä minua!
— Ikäänkuin minä voisin sitä!
Sif nosti päänsä ja katsoi häneen.
— Mutta sinun mielestäsi… sinun mielestäsi minä teen väärin jos lähden?
— Ei. Luulen sen olevan parasta. Sinun pitää tulla selvyyteen itsesi kanssa, ja sitä varten sinun pitää päästä pois ja saada ajatella minua loitompaa.
— Mutta… sinä olet pahoillasi siitä että lähden?
— Pahoillani! toisti Sverker puolittain hymyillen, joka antoi Sifin tuntea että ilmaisu, mitä hän oli käyttänyt, sanoi aivan liian vähän.
— Minä en tahdo matkustaa, jos se… jos sinä olet sitä vastaan.
Sverker kuuli äänestä, ettei se ollut rakkauden mieluinen mukautuminen rakastetun tahtoon, vaan hyväsydämisen hemmotellun lapsen pettymystä siitä ettei saanut toivomaansa halukasta myöntymystä, joka saattoi hänet puhumaan noin.