Allan kulki heidän edellään poikien ja muutamien Sifin tyttöystävien kanssa.
— Luulen sen olleen ainoan, mitä voi tehdä tällä kertaa, vastasi
Sverker.
Hän oli kalpea ja tuntui hajamieliseltä, ikäänkuin hän olisi kulkenut jotain miettien.
Mutta Lucia oli ilmeisesti toista mieltä kuin Sverker.
— Sif ei osaa määrätä itsestään, hän ei itse asiassa tiedä ollenkaan mitä hän tahtoo, vaikka hän voi olla niin itsepäinen. Sinun olisi pitänyt tehdä ratkaisu ja mennä naimisiin hänen kanssaan, kun sinulla oli hänen lupauksensa.
— Onhan se toki vieläkin minulla. Emme me ole purkaneet.
— Ettepä tietystikään. Mutta kukapa tietää mitä hän voi saada päähänsä, kun hän tulee Pariisiin ja hänen ympärillään kihisee ihailijoita. Sillä niitä hänellä on, hänestä miehet pitävät suuressa määrin. Ja olisi sinun kaltaistasi antaa hänen lähteä siinä käsityksessä, että hän edesvastuutta voi purkaa kihlauksenne minä hetkenä hän tahtoo.
Lucialla oli herttainen tapa torua, niin että Sverker tunsi miten paljon hän piti hänestä ja miten kokonaan hän oli hänen puolellaan.
— Edesvastuutta? toisti Sverker hieman hymyillen.
— Niin, luulen että olet antanut hänen ymmärtää olevasi mies kantamaan surun. Niinkuin sinä oletkin!