Lucia huokasi sanomalleen.
— En minä lopettaisi itseäni surun tähden, sanoi Sverker ylvään ylpeästi.
Mutta itsessään hän tunsi, että suru mahdollisesti tekisi lopun hänestä.
V.
KOHTAAMINEN.
1.
Oli kesä. Sif oli vielä Ranskassa. Oli ollut aikomus, että hän olisi tullut kotiin keväällä, mutta sitten muuan Brita-tädin rikkaista potilaista oli pyytänyt hänet Brita-tädin ja Irene-tädin kanssa erääseen kylpylään Normandiaan. Tuo rikas nainen, joka oli erikoisesti mieltynyt Sifiin, oli välttämättömästi tahtonut tämän mukaansa, ja kotiin kirjoittamissaan kirjeissä Sif ei ollut salannut palavaa haluaan saada noudattaa kutsua. Tietysti hän oli saanutkin tehdä sen.
Ja nyt hän oli Normandiassa ja hänellä oli ihastuttavan hauskaa, hänestä kun kaikki pitivät.
Häntä nimitettiin »La belle Suèdoise». Siitä hän ei ollut itse kertonut, mutta Brita oli maininnut siitä Lucialle kirjoittamassaan kirjeessä. Brita oli ylpeä sisarentyttärestään ja selitti, ettei edesvastuu Sifistä ollut vaikeaa, vaikka tämä oli niin suosittu. Huolimatta vilkkaasta, iloisesta ja vapaasta käytöksestään oli hänessä luonnollista hienoutta, joka vaikutti, ettei kukaan ollut lähentelevä, vaikka monet rakastuivat häneen.
Allanin isänsydän täyttyi ylpeydellä hänen kuullessaan tuollaista kiitosta lemmikistään, ja hän puhui mielellään siitä, etenkin Randalin kanssa, joka tietysti oivaltaisi sen samassa määrin.