— Niin on ollut kaikkina suurina aikoina. Voimakas vastushan manaa sankaruuden esiin.
— Sinä uskot Ruotsin tulevaisuuteen?
— Uskon. Minusta näyttää niinkuin Jumala tunnustaisi meidät. Saada juuri vaaranalaisena aikana johtoon sellaisia miehiä, joita meillä nyt on, merkitsee sitä, ettei Jumala vielä ole päättänyt meidän häviötämme.
Åke katsoi salaisella ihmetyksellä Randaliin. Tämä käytti uutta kieltä, mutta se tuli luonnollisesti, oikeinpa vastustamattomasti sydämestä huulille eikä sen vuoksi voinut olla tekemättä erityistä vaikutusta.
— Mutta jos vasemmisto pysyy koossa, voi se silloin äänestää hallituksen nurin, huomautti Åke.
— Jos laskee numeroilla, niin myönnän silloin, että näyttää pimeältä ja epävarmalta. Mutta minä lasken muilla tekijöillä. Kaikki riippuu siitä, katsooko Jumala voivansa säästää Ruotsin.
— Mutta miksipä hän säästäisi meitä?
Randal katsoi ulos ikkunasta kauasnäkevin katsein. Hän katsoi punaisten tupien, viljeltyjen sarkojen, järvien ja metsäisten kukkuloiden yli, niin kauas kuin silmä kantoi — ja se kantoi kauas, sillä avaruudet aukenivat Norrlantiin päin.
— Ehkäpä hän näkee, että hänellä Ruotsissa on kylliksi paljon omiaan säästääkseen heidän tähtensä koko kansan — samoinkuin hän olisi säästänyt Sodoman Abrahamin rukouksen tähden, jos siellä olisi ollut kymmenen vanhurskasta.
Åke ihmetteli yhä enemmän tätä uutta puhetta filosofin huulilta, mutta hän ei ollut tietääkseen hämmästyksestään.