— Luulen pikemmin meidän suhteemme palaavan sellaiseksi kuin se oli ennen kihlausta.
Åke katsoi terävästi häneen eikä antanut tuon suuren tyyneyden pettää itseään. Kokonainen maailma harrastusta katseessaan hän tarkkasi ystävänsä kasvoja, ja ehdottomasti hän tuli ajatelleeksi sananlaskua: »Tyynimmissä vesissä kutevat suurimmat kalat.»
Hän tajusi yhtä voimakkaasti hillityn kuin voimakkaasti palavan intohimon tässä miehessä, ja häntä liikutti hänen taistelemalla saavutetun epäitsekkäisyytensä suuruus.
— En ymmärrä miten sinä voit! pääsi häneltä. Randal ymmärsi oikein käsitettävän hänet ja hänen suhteensa, mikä tuli ilmi siinä huudahduksessa.
— En minä voikaan, sanoi hän yksinkertaisesti. Sen tekee toinen.
— Kuka? kysyi Åke hämillään.
— Tarkoitan että on toinen, joka hallitsee minua. Åke ei vieläkään käsittänyt, mutta hän aavisti jotain. Ikäänkuin vahvistaakseen hänen luuloaan Randal veti taskustaan pehmeänahkakantisen pienen kirjan.
— Tässä on minun apuni, sanoi hän.
Åke näki, että se oli raamattu, ja tunsi olevansa hämillään.
Randal katsoi Åkesta kirjaan.