Alussa hän oli empien lähestynyt Randalin uskottua itsensä hänelle, mutta nyt hän oli jo ehtinyt saada läheisen ystävän varmuutta.
— En tiedä todellakaan, tunnusti Randal. Minun mieleeni ei ole johtunut uskoa hänelle taistelujani.
— Mutta hänhän rakastaa sinua!
Randal katsoi vakavasti, melkein synkästi joen virtaavaan veteen.
— Rakkaus ei epäröi, sanoi hän hitaasti ja itseään kohtaan säästämättömän selvästi.
Hillityn tuskan piirre teki hänen suunsa kovaksi.
— Hän tappaa sinut epäröimisellään! virkkoi Åke kiivaasti.
Niinkuin Randal kerran oli tuntenut suuttumusta Sifiin Åken tähden, tunsi tämä nyt samaa Randalin tähden.
— Ei hän mahda sille mitään, että hän luuli mieltymystä rakkaudeksi. Hänen lämmin sydämensä johti hänet siihen, sanoi Sifin sulhanen kuvaamattoman surumielisen hellästi.
Åke ei saattanut vastata mitään, sillä jotakin nousi hänelle kurkkuun, mutta hänen Sifiä kohtaan kuohahtava suuttumuksensa lauhtui Randalin lempeiden sanojen vuoksi.