Sif oli vihdoinkin kotimatkalla Ruotsiin. Hän istui höyrylaivan kannella, joka vei hänet Hollannista Göteporiin. Hänen tätinsä Brita ja Irene-täti olivat molemmat mukana. He eivät olleet muuten aikoneet lähteä Ranskasta, mutta nyt sodan sytyttyä Europassa ja kun ei mikään puolueeton valta voinut tietää, kuinka kauan se puolueettomuuttaan voisi säilyttää, olivat nuo molemmat ruotsittaret tunteneet olevansa ruotsalaisia ja tahtoivat mieluimmin kotiin omaan maahan jakaakseen sen kohtalot, mitkä ne tulisivat olemaankin. Sitäpaitsi he eivät olleet tahtoneet antaa Sifin matkustaa yksin, ja Sifin oli heti sodan puhjettua vallannut vastustamaton kotiinmatkustamisen halu.
— Jos Ruotsi joutuu sotaan, silloin isä menee sotalääkäriksi, siitä olen varma, ja silloin minä tahdon mennä sairaanhoitajattarena hänen kanssaan, oli hän selittänyt.
Huhu miinoihin törmänneistä höyrylaivoista ei säikähdyttänyt häntä eikä hänen tätejäänkään. Irene-täti oli luonnostaan pelokkaampi, mutta antoi toisten kohtalovarmuuden rohkaista itseään.
— Jos meidän pitää lentää ilmaan, niin emme voi välttää sitä vaikkapa pysyttelisimme maalla, ja ellei meidän ole lennettävä ilmaan, niin emme sitä teekään vaikkapa kulkisimme miinaparven läpi, selitti Sif.
Kotiväki oli toivonut, että he matkustaisivat Hollannin ja Saksan läpi, mutta nyt he olivat kuten sanottu matkalla Pohjanmerellä huolimatta miinavaarasta.
Sif istui kannella olevalla penkillä, kokan puolella, niin että hän näki etumaston piirtyvän yötaivaan taustaan ja tähtien kimaltelevan takilan köysivaraston välistä. Tänä hiljaisena yönä eivät nykyajan järkyttävät maailmantapahtumat lähinnä askarruttaneet Sifin ajatuksia eikä myöskään mahdollinen vaara väijyvästä miinasta, vaan hänen omat yksityiset asiansa.
Hänen sisäisen silmänsä edessä oli Sverker Randalin älykkäät kasvot ja sairaudesta huolimatta miehekkään harteikas olento tyynine ryhtineen. Hän ajatteli että hän oli nyt matkalla kotiin täyttämään hänelle antamaansa lupausta. Ainakin odotti Sverker hänen nyt päättävän kihlauksen julkaisemisesta ja naimisiin menosta.
Hänhän pitikin niin sydämellisen paljon hänestä. Ranskassa hänellä oli ollut paljon tilaisuutta verrata häntä muihin miehiin. Vaikka hän olikin aina ajatellut vähemmän häntä kesken kaikkea hauskaa siellä, ei hän kuitenkaan ollut lakannut vertaamasta häntä kaikkiin, joita tapasi, eikä kukaan ollut kestänyt vertailua hänen rinnallaan, ei edes tuo nuori taiteilija, joka todellakin yhteen aikaan oli kovasti houkutellut häntä. Sif tiesi jättäneensä hänet epätoivoon, ja hän tahtoi itkeä vain muistellessaan heidän jäähyväisiään, mutta ei hän kuitenkaan katunut vastustettuaan häntä. Hän tunsi pikemminkin kuin olisi päässyt uhkaavasta vaarasta, vaikka hän ei ollut selvillä siitä, oliko tuolla vaaralla syynsä nuoren taiteilijan luonteen epäluotettavaisuudessa, vai oliko vaara ollut siinä petoksessa, jonka hän itse oli tekemäisillään Sverker Randalin uskollista rakkautta kohtaan.
Oikeastaanhan se ei olisi ollutkaan mikään petos, koskapa Sverker selvästi oli sanonut hänelle, että hän oli lähtenyt vapaana koetellakseen omaa sydäntään, ennenkun sitoisi itsensä. Mutta kuinka olikaan hänen sydämensä kestänyt koetuksen? Olisikohan hän Sverkerin mielestä kestänyt sen, jos tämä saisi tietää, miten vähällä hän oli ollut hyljätä hänet?
— Parasta kai on, ettei hän saa tietää sitä, ajatteli hän. Olenhan iloinen etten tehnyt sitä.