Mutta hän itsekin tahtoi myös tuntea olevansa kutsuttujen joukossa.
Hän tahtoi joutua mukaan siihen mahtavaan liikkeeseen, joka tärisytti
maailmaa, hän tahtoi suorittaa jotakin, mieluummin suurisuuntaista.
Ainakin niin suurta kuin hän taisi.

Jos tulisi sota? Ei hän vain tahtoisi istua kotona silloin. Mukaan hänen täytyisi päästä jollakin tavoin. Mieluimmin sairaanhoitajana, ajatteli hän, unohtaen sillä kertaa pelkonsa nähdä sairaita. Hän kaipasi saada toimia ja olla hyödyksi. Hän tunsi yhtäkkiä itseään halveksien, miten hyödytöntä perhoiselämää hän oli elänyt näinä viime kuukausina, ja hänen kaipauksensa tehdä kunnolla jotain kasvoi todelliseksi näläksi.

Niin pian kuin hän pääsisi kotiin hän pyytäisi isänsä toimittamaan hänet ylimääräisenä oppilaana johonkin sairashuoneeseen, jotta hän saisi oppia sairashoitoa ja kelpaisi lähtemään sairaanhoitajaksi siinä tapauksessa että Ruotsi sekautuisi sotaan.

Tämä päätös tuntui kohottavalta ja karkoitti kokonaan uneliaisuuden, joka äsken oli valtaamaisillaan hänet.

Hän ei ollut yksinään kannella. Laiva oli täpötäysi, useat eivät olleet saaneet hyttipaikkaa, ja niistäkin, jotka sen olivat onnistuneet saamaan, olivat monet kannella, joko miinavaaran pelosta tai samasta syystä kuin Sif: kauniin yöllisen meritunnelman tähden.

Samalla penkillä kuin Sif istui kaksi henkeä ja nukkui nojaten toisiinsa. Hän ei tuntenut kumpaakaan.

Uusi päätös täytti Sifin sellaisella innostuksella, ettei hän voinut istua alallaan. Hän nousi ylös ja käveli hiljaa kannella, ettei olisi häirinnyt siellä täällä makaavia, jotka olivat kääriytyneet peittoihin ja koettivat nukkua.

Loitompana peräkannella hän huomasi ihastuksekseen Brita-tädin istumassa nuorakasalla. Sif istuutui heti hänen viereensä, pujotti kätensä hänen kainaloonsa ja kertoi hänelle innoissaan suunnitelmastaan.

Ja tässä hän oli löytänytkin oikean uskotun.

— Hän saa toimittaa sinne meidät molemmat, virkkoi Brita. Vaikka minä en ole nuori kuten sinä, olen väkevä kuin karhu ja voin olla hyödyksi. Silloin meistä tulee toverit, Dunfin!