Sif ymmärsi, että hän tahtoi hänet hänen vanhalle mielipaikalleen jalkojensa juureen, ja se teki Sifin kotiutuneeksi. Hän löysi jakkaran, asetti sen Sverkerin tuolin viereen ja istuutui sille käsivarret Sverkerin polvilla. Nyt oli kaikki niinkuin ennenkin.
Sverker hyväili hänen päätään. Sif tarttui hänen käteensä, suuteli sitä ja silitti poskeaan sitä vastaan.
— Sinun pitää parantua nyt! sanoi hän hyväilevällä äänellä.
— Pikku Sif! Onko sinulla ollut hauskaa siellä ulkomailla?
— Älä puhu siitä! -?
Miksi en?
— Toivon etten koskaan olisi lähtenyt!
— Miksi niin?
— Sinä olet niin sairas.
— Enhän minä nyt siitä liene sairastunut.