Olihan hän kyllä niin auttamattomasti alempana Sverkerin henkistä tasoa, mutta se ei ehkä olisi vaikuttanut niin paljon, jos hän vain olisi ollut sellainen että olisi kelvannut hoitamaan häntä hänen sairaana ollessaan ja arvokkaasti kyennyt ylläpitämään hänen kotiaan. Mutta koskaan ei häntä voitaisi verrata tuohon esimerkiksi kelpaavaan sisar Astaan, jota sekä Sverker että Åke kilvan ylistivät aavistamatta, kuinka se kiusasi Sifiä. Eikä hän tiennyt kykenisikö hän todella hoitamaan yhä kuuluisammaksi käyvän miehen kotia.
Tuota kaikkea Sverker mahtoi tuntea, koskapa hän oli niin ääneti, ajatteli Sif alakuloisena.
Åke Bosonin käytös häntä kohtaan oli omiaan myöskin tekemään hänet epävarmaksi. Hänellä oli yhä tunne siitä, että tämä sisimmässään paheksui häntä. Sif näki, miten korkealle hän asetti Sverkerin ja miten sydämellisesti hän piti hänestä. Tietysti hän Åken mielestä oli sulhastaan auttamattomasti alempana ja arvoton hänelle.
Åke oli Sverkerin uskottukin. Ehkä hän oli uskonut Åkelle jotain hänestä? Sif kaipasi saada tavata Åkea kahdenkesken saadakseen varovaisesti tiedustella asiata.
Eräänä päivänä hän onneksi tapasi hänet Tukholman kadulla. Paikalla hän pysähtyi, ja sen nähdessään Åke tuli kadun yli hänen luokseen.
— Mitä te teette Tukholmassa tänään? Voitteko jättää setä Randalin yksin? kysyi Sif.
— Hän tulee kyllä yksin toimeen nyt, ja minulla on asioita täällä, vastasi Åke ja alkoi käydä katua eteenpäin Sifin kanssa.
Hänkin puolestaan oli halunnut tavata Sifin yksinään ja kulki juuri miettien miten pääsisi alkuun sanoakseen sitä mitä aikoi, kun Sif odottamatta otti puheeksi juuri sen asian, joka hänellä oli sydämellä.
— Tiedättekö että Randal-setä ja minä olemme kihloissa? kysyi hän.
— Kyllä, hän on sanonut sen minulle. Tarkoitan että…