— Kyllä, mielelläni, sanoi hän sydämellisesti. Ja he puristivat toisiaan kädestä vahvistukseksi.
— Ja sinä lupaat aina läksyttää minut samoin kuin tänään, jos teen jotain hullusti.
Sen Åke lupasi niin auliisti, että se houkutteli Sifin uudelleen nauramaan. Nyt oli hänen naurussaan vähemmän itkua ja enemmän iloisuutta kuin äsken. Åken teki hyvää kuulla sitä.
Ja sinä lupaat kosia Sverkeriä nyt ensi tilassa? kysyi Åke kehottavalla äänellä.
Sif katsoi pelästyneenä häneen, ensin taipuvaisena pitämään sitä leikkinä, mutta kävi kuitenkin heti vakavaksi ja levottomaksi.
— Kuinka uskallan? Entäpä jos hän ei tahdokaan? Entäpä jos sinä olet erehtynyt?
— Niin, siinä näet, ettei olekaan niin helppoa kosia! sanoi Åke surullisen lystikkäästi.
Sif tuli tässä tahdottomasti ajatelleeksi, miten innokkaasti Åke kerran oli kosinut häntä itselleen. Nyt hän kosi vielä innokkaammasti häntä toiselle. Miten täydellisesti hän oli mahtanut voittaa taipumuksensa, ajatteli Sif ja oli iloinen siitä, sillä oli paljon mieluisempaa pitää häntä ystävänä kuin kosijana.
— Voit olla aivan varma siitä että en ole erehtynyt, vakuutti Åke. Jos hän tulee juonittelemaan, niin se on vain sinun tähtesi. Niin että älä väisty! Sinun pitää pitää kiinni kuin takkiainen.
Sif nauroi, mutta ei päässyt levottomuudestaan. Hän oli vielä liikutettu, eikä ollut pitkältä kyynelten ja hymyn välillä.