Ei hän koskaan ollut kuvitellut joutuvansa tällaiseen pulaan.
— Mutta muistakin, varoitti Åke hänen vierellään, ei hiiskahdustakaan hänelle siitä, että olet saanut tähän mitään yllykettä! Ei hiiskahdustakaan, ymmärrätkö? Sillä silloin häntä ei saa millään taipumaan Hänen täytyy uskoa, että se tulee yksinomaan sinulta itseltäsi.
— Niinhän se tuleekin. Minun tarvitsi vain tietää oikein varmasti, että hän todellakin välittää minusta niin paljon, sanoi Sif. Oletko aivan varma, että hän tekee niin?
— Aivan varma, vakuutti Åke.
— Kerro minulle tarkkaan kaikki mitä hän on sanonut!
Åke teki hänelle mieliksi. Hän kertoi kohtaamisestaan Randalin kanssa Norrlannin junassa, heidän keskustelustaan siellä, esitelmästä, ja sanasta sanaan hän toisti keskustelun, joka heillä oli ollut joen rannalla. Hänellä oli enemmänkin kerrottavaa siitä kesästä, tapahtumia, keskusteluja, yksityisiä lausuntoja ja huomioita, sillä hän oli matkustanut yhdessä Randalin kanssa ja tullut häntä hyvin lähelle.
Sif kuunteli. Hänen silmänsä tulivat säteileviksi ja kosteiksi, hänen sydämensä sykki vilkkaammin, ja vaikka hänet valtasi suuri nöyryys tuntiessaan oman arvottomuutensa sellaisen rakkauden rinnalla, tunsi hän saavansa rohkeutta mennä Sverkerin luo ja pyytää tämän rakkautta hänelle kuuluvana. Sverker ei saisi toden totta pidättää sitä enää häneltä kauemmin! Oi kuinka huimaavan hauskaa on saada antaa itsensä hänelle nyt, kun hän voi olla varma tulevansa vastaanotetuksi riemulla, kyetä tekemään hänet ylen onnelliseksi.
7.
— Olen kuullut että olet ottanut vastaan kaksi vierasta minun ollessani ulkona. Kuka on antanut sinulle siihen luvan? torui Åke.
Hän oli ollut luennolla ja tuli nyt kotiin tavaten Randalin miettivänä ja innostuneena noiden mainittujen vierailuiden jälkeen.