Åke Boson alkoi tuntea olevansa unohdettu. Hän nousi pystyyn ja meni
Randalin luo.
— Miksi et ajattele ääneen, niin että minä saan olla mukana? kysyi hän.
— Ajattelen ajatuksia, jotka tarvitsevat aikaa kypsyäkseen, vastasi
Randal hajamielisenä.
Sillä hän ei tahtonut vielä lausua julki, mitä hän tänä hetkenä näki kaukaisessa perspektiivissä. Nykyään kristityt seisovat lamautuneina sodan äkillisen ja kauhean todellisuuden edessä, ja sotaakäyvissä maissa oma maa ja sen harrastukset vastoin vihollismaata tempaavat heidät innostukseen; mutta kun aika kuluu, tulee Henki ja tunkee heidän lävitseen ja antaa heille viisautensa myöskin siinä mikä koskee heidän velvollisuuttaan sotaan nähden ja silloin…! Tuolla nuorukaisella, joka ei tahtonut opetella sodansyntiä, on vain se vika, että hän on aikaansa edellä…
Siinä äänettömyydessä, joka oli syntynyt Randalin viimeisen vastauksen jälkeen, kuulivat molemmat eteisen ovikellon soivan.
— Sinä et saa ottaa enää useampia vieraita vastaan tänään. Minä menen ja ajan ulos sen, joka nyt tulee, sanoi Åke yhtäkkiä.
— Sinusta on tullut oikea tyranni, hymyili Randal, mutta ei yrittänytkään pidättää Åkea.
8.
Randal seisoi edelleen ikkunan luona ja katsoi ulos, syventyneenä ajatuksiin. Silloin hän kuuli ovea takanaan avattavan ja suljettavan jälleen.
— No, kenen sinä ajoit ulos? kysyi hän, luullen Åken tulleen takaisin suorittamansa tehtävän jälkeen.