— On, vastasi Sif ja katsoi avoimesti häneen tietoisena siitä, ettei hänellä ollut mitään salaamista.
— Miksi tahdot sitä?
— Olenhan sinun morsiamesi. Ja minä… minä rakastan sinua niin.
Sverkerin läpi kulki väristys, mutta vieläkään hän ei voinut uskoa onneaan.
— Eikö kukaan ole kehoittanut sinua tähän?
— Kukapa sitä olisi tehnyt?
— Isäsi esimerkiksi?
— Sitä hän ei ole tehnyt, ei ollenkaan, sen vakuutan sinulle.
— Eikä kukaan muukaan?
Se oli hirveä silmänräpäys Sifille. Hän muisti Åken varoituksen ja käsitti miten oikeutettu se oli ollut. Sverkeriä ei ollut helppo vakuuttaa ja se kävisi mahdottomaksi, jos hän saisi tietää, ettei hän toiminut yksinomaan omasta alotteestaan.