Mutta valehdella tuon katseen edessä…! Hänen silmänsä täyttyivät kyynelistä ja loukatun rakkauden suuttumuksesta.
— Luuletko sinä että kukaan, olkoon ken tahansa, olisi voinut saada minua tähän? virkahti hän vapisevin huulin. Sinä et usko minua, sinä et tahdo minua! Ja minä… minä…
Pitemmälle hän ei ehtinyt, ennenkuin Sverker nosti hänet ylös lattialta hämmästyttävällä voimalla, niin keveästi kuin hän ei olisi painanut mitään, ja painoi hänet lujasti itseään vasten, ikäänkuin ei tahtoisi koskaan enää päästää häntä.
Käänne oli ohi, Sif oli saanut hänet uskomaan.
— On niin itsekästä, niin itsekästä minulta ottaa tätä vastaan, jupisi Randal levottomasti. Jumala antakoon minulle anteeksi. Mutta hän tietää, että olin valmis luopumaan sinusta.
— Mutta minäpä en luopunut sinusta! vastasi Sif voitonriemuisesti.
Hänen tyttömäinen iloisuutensa näytti Sverkerin intohimoisen vakavuuden rinnalla kuin aurinkoa kimaltelevalta aallon vaahdolta meren syvyyden yllä.
9.
Sif ei viipynyt kauan Sverkerin luona, hänen täytyi palata seuraavalla junalla kotiin. Åke Boson saattoi häntä asemalle.
— Saatan ymmärtää kosinnan onnistuneen, sanoi hän, heidän tultuaan kadulle.