— Minkä kautta?
— Ystävyytemme, kunniani, Sifin, kaiken mikä on pyhää.
— Uskon sinua. Mutta kuitenkin tahtoisin mielelläni tietää mitä te puhuitte, minkätähden Sif itki ja miksi te olette pitäneet sen minulta salassa.
Åke suoristausi ja sai miehekkään ilmeen kasvoihinsa. Hän näki, ettei tässä kelvannut mitkään kiertelyt, vain pelkkä totuus.
— Me puhuimme sinusta. Sif itki sentähden, että hän on tyttö ja tytöthän aina itkevät, kun eivät naura. Hän oli saanut päähänsä, ettet sinä enää rakasta häntä. Vakuutin hänelle, että rakastat häntä ja kehoitin häntä tekemään ratkaisun. Sovimme keskenämme olla puhumatta salahankkeestamme, ettei Sifille kävisi vielä vaikeammaksi kuin jo oli laita vakuuttaa sinua siitä päivänselvästä tosiasiasta, että hän rakastaa sinua. Niin että nyt tiedät kaikki tyyni, senkin itsepäinen, epäluuloinen aasi!
Randal ei erehtynyt tuosta jurosta sydämellisyydestä. Hän ojensi Åkelle kätensä.
— Oikeastaan en ole silmänräpäystäkään epäillyt sinun uskollisuuttasi, sanoi hän sovittavalla äänellä. Tahdoin vain tietää oliko tuo juoru totta ja mitä varten teidän kohtaamisenne pidettiin minulta salassa. Nyt tiedän sen. Oli niinkuin arvelinkin, sinun ystävyydessäsi ei ole mitään tahraa.
Åke puristi ojennettua kättä, iloisena siitä, että kaikki oli selvinnyt heidän välillään, mutta hän ei tullut ajatelleeksi, ettei senvuoksi Sifin ja Sverkerin välillä kaikki ollut yhtä selvää. Sifin hieman levoton tunnustus siitä vilpillisyydestä, johon hän oli tehnyt itsensä syypääksi sulhastaan kohtaan sopimusta tehdessä, oli aivan unohtunut Åken mielestä.
12.
Sif kävi kalpeaksi ja seisoi sanattomana saatuaan isältään kuulla telefoonitiedosta, joka juuri oli tullut Upsalasta. Sverker oli sairastunut samalla tavoin kuin hänen Ranskasta palaamisensa aikoina. Kohtaus näytti olevan lievempää laatua tällä kertaa, mutta oli samaa lajia.