Sangviinisena kuten aina oli Sif luullut sairaustapauksen olleen tilapäistä ja ettei sillä ollut uusiutumisen edellytyksiä, ja senvuoksi tämä tieto kohtasi häntä odottamattoman iskun tavoin. Pelko Sverkerin hengestä ja syvä kaipaus saada olla hänen luonaan ja hoitaa häntä sekottui yhtä syvään pelkoon siitä, että täytyisi nähdä häntä sairaana. Tottuneena toimimaan tunteensa vaikutteen mukaan ei hän nyt voinut toimia ollenkaan, kun kaksi ristiriitaista ja yhtä voimakasta tunteen vaikutinta samalla kertaa valtasivat hänet. Sen vuoksi hän seisoi äänettömänä.
Onneksi hänen ei tarvinnut valita, Sverker itse oli ratkaissut asian hänelle. Sisar Astan, jota hän heti sairastuttuaan oli pyytänyt luokseen ja jonka hän oli saanut ja joka hänen puolestaan oli telefonoinut tohtori Bentickille hänen sairaudestaan, hän pyysi sanomaan terveisiä, ettei hän tahtonut Sifiä tulemaan luokseen ennenkuin hän olisi parempi. Kun Sifin isä toi hänelle tämän tervehdyksen, lisäsi hän, että sairaan piti saada tahtonsa perille kaikessa mikä mahdollista oli, sillä sydämen heikontuessa näissä kohtauksissa ei hänen mieltään saanut vähimmälläkään järkyttää, vähäpätöisyys saattaisi maksaa hänelle hengen.
Isä katsoi vakavasti ja huolestuneesti Sifiin ja ajatteli enemmän kuin sanoi. Hänhän oli jo isänsä sairasvuoteella ja sittemmin Sifin ensimäisen kerran käydessä Randalin toipumisen aikana tämän luona huomannut hänen kauhistuksensa nähdä vaarallisesti sairasta. Hän piti sen vuoksi ikävänä, että Sif oli liittynyt niinkin sairaaseen mieheen kuin Randaliin, ja hän aprikoi eikö olisi mitään mahdollisuutta muuttaa hänen tulevaisuussuunnitelmiaan. Mahtoiko Sif tahtoa sitä itse? Se oli kuitenkin aivan liian arkaluontoinen kysymys esitettäväksi etenkin nyt, kun hänen tunneherkkää sydäntänsä pakotti suru ja levottomuus sulhasen tähden.
Kun Allan myöhemmin kertoi Lucialle huoliaan, ei hän saanut kannatusta.
— Rakas, jos hän menisi naimisiin terveimmän miehen kanssa, jota ajatella voi, ei hän olisi kuitenkaan vapautettu mahdollisuudesta saada nähdä tämän sairastuvan ja kuolevan, sanoi Lucia.
— Mutta silloin hän ei ainakaan alusta saakka olisi niin jännityksessä, väitti Allan.
— On melkein parasta että niin on, jotta Sif voi valmistautua, arveli
Lucia.
— Jospa vain tietäisin pelkääkö hän tulevaisuutta ja tahtooko päästä vapaaksi, sanoi Allan.
— Sif elää nykyisyydessä eikä ajattele koskaan tulevaisuutta, sanoi
Lucia.
Mutta sillä kertaa hän erehtyi. Ei edes Sif, vaikka olikin niin vähän ajatteleva ja vähän laskeva, voinut olla kuuntelematta sitä huomautusta tulevaisuudesta, joka oli hänen omassa suhteessaan Sverkerin sairauteen tällä kertaa. Tuo tahdoton helpotus, jota hän tunsi havaitessaan itsensä jätetyksi ulkopuolelle Sverkerin sairashuonetta, ilmaisi pelkuruutta, jota hän häpesi ja joka tulevaisuudessa tulisi tuntumaan onnettomuudelta, ellei se olisi voitettavissa. Pysyttelisikö hän Sverkerin vaimonakin syrjässä, tämän kärsiessä, ja jättäisi hänen hoitamisensa kokonaan toisille?