Oi, miksi piti tämän sydänsairauden tulla lisää? kysyi hän kapinoivasti. Jos se olisi ollut vain hengenahdistusta! Siihen Sverker oli itse tottunut, ja miten vaikea se olikin, tuli hän aina omin neuvoin toimeen. Mutta tämä uusi tauti, joka oli tullut lisää, oli toisille vaikeampi nähdä ja hänelle itselleen kestää, eikä hän voinut suoriutua muiden avutta. Hengenahdistus ei ollutkaan hengenvaarallinen, mutta sydänvika oli.
Sisar Asta telefonoi säännöllisesti neljä kertaa päivässä. Hän oli yksin hoidossa tällä kertaa, sillä Åke Boson oli kutsuttu sotapalvelukseen. Muutamin sanoin sisar Asta sanoi mitä oli sanottava, hänen tiedonantonsa olivat tarkkoja ja riittäviä. Tohtori Bentick oli tyytyväinen siihen erinomaiseen käsitykseen, mitä ne ilmaisivat, mutta Sif piti niitä kylminä.
— Hänellä ei ole mitään sydäntä, hän on kuin kone, vastasi hän kärsimättömästi isän kiittelemisiin.
— Olkoon sydän tai kone, niin hän on väsymätön ja ahkera päivät ja yöt ja ansaitsee meidän suurimman kiitollisuutemme erinomaisesta hoidosta, jota hän antaa Sverkerille, sanoi isä ja tarkkasi Sifiä salaa.
Hän oli jo ennen huomannut tämän nurjamielisyyden tuota erinomaista hoitajatarta kohtaan ja nyt se ilmeni yhä selvemmin. Oliko hän kateellinen sille, joka täytti hänen paikkansa Randalin sairasvuoteen ääressä paremmin kuin hän koskaan voisi ajatella itse tulevansa sitä täyttämään? kysyi Allan itseltään. — Tiedän, että hän on esimerkiksi kelpaava, sanoi Sif ärtyisästi.
Tämä tietoisuus tuntui kyllä rauhoittavalta, mutta se kiusasi silti Sifiä, sillä toisen suuri kunnollisuus teki hänen oman kelpaamattomuutensa sitä silmään pistävämmäksi.
Hän kärsi tuskastuttavasta pelkuruudestaan. Jos hän ei vain olisi ollut niin arka näkemään huonoja sairaita, olisi hän kyllä voinut opetella olemaan hyödyksi, mutta kuinka hän voisi voittaa tuon pelon?
Olikohan mitään mahdollisuutta saada sitä rohkeutta, jota hän kaipasi?
Hän tunsi olevansa niin kokonaan vailla sitä, että se piti luoda häneen tyhjästä, jos hän saisi sitä. Tämä tunnustus vei hänen ajatuksensa välittömästi Luojaan ja antoi hänelle mielijohteen rukoilla häntä.
Hän seurasi mielijohdetta ja rukoili, tottumattomasti mutta palavasti, rukoili rakastettunsa elämää ja itsensä muuttumista, jotta hän tulisi kelvolliseksi ja rohkeaksi.