Randalin mieleen ei johtunut ottaa Sifin pientä kohtuutonta kysymystä todeksi, vaikka hän ei voinut välttyä huomaamasta pistosta Sifin äänessä, hieman ihmetellen sitä, sillä Sif ei ollut muuten koskaan pisteliäs.
— Se olisi vahinko sairaille. Hän on syntynyt sairaanhoitajaksi ja joutuu pois kutsumuksestaan, jos hän menee naimisiin, vastasi Randal.
— Hän tulisi sinun erikoishoitajattareksesi.
— Sehän hän jo tavallaan on. Hän on luvannut, mikäli mahdollista, tehdä itsensä vapaaksi ja tulla minun luokseni, heti kun tulen sairaaksi ja tarvitsen hoitajaa.
— Mutta etkö tahdo häntä vaimoksesi mieluummin kuin minut?
Tuon tyhmän kysymyksen itsepintainen toistaminen hämmästytti Randalia.
— Sinä kai lasket leikkiä, Sif?
— En, minä tarkoitan sitä. Hän on niin ihanteellinen, niin kunnollinen kaikin puolin… ja minä… minä en kelpaa mihinkään.
— Rakas lapsi, kuka sitä sanoo?
— Sen tiedät hyvin hyvästi. Oi, jospa tietäisit, kuinka mielelläni tahtoisin voida olla luonasi ja hoitaa sinua ja kuinka epätoivoinen olen siitä, että en kykene!