Sif hieroi pientä käden typykkää ja oli niin kokonaan kiinni uudessa toimessaan, ettei hän tullut omistaneeksi pojalle itselleen mitään huomiota. Mutta poika oli sen sijaan sitä enemmän huvitettu hänestä. Uteliaisuudella hän katseli tummakiharaista tytön päätä, joka kumartui hänen kätensä yli.
— Onko sisar täällä uusi? kysyi hän vihdoin.
Sif kohotti päätään ja kohtasi katseen pojan virkeästä, mielenkiintoa ilmaisevasta silmäparista, ja heti tuli hänen omiinsa tuo aina valmis hymyily.
— Olen, upi-uusi. Tulin nyt juuri.
— Sepä metkaa! sanoi poika.
Viereisessä vuoteessa oleva mies kuunteli ja hymyili.
— Eikö sisar ole hoitanut ennen sairaita? kysyi hän.
— En, olen aivan tottumaton.
— Sen tuntee, sillä sisar ei tee ensinkään tarpeeksi minulle kipeää, selitti poika suojelevasti.
Sif otti lujemmin, mutta sekään ei tuntunut tarpeeksi.