— Sen pitää koskea niin että minä irvistän, neuvoi poika.
Sif otti niin kovasti, että hänen poskensa tulivat punaisiksi ponnistuksesta, tottumaton kun hän oli, mutta silloin hän saikin voitonriemukseen nähdä pojan irvistävän.
Viereinen mies nauroi.
— Nyt luulen että olet tyytyväinen!
— Olen kyllä! voihki poika urhokkaasti.
Ei Sif koskaan olisi luullut, että sairashuoneessa voisi olla niin hupaisaa, hänen elinvoimansa elpyivät, ja hän tuli iloiseksi ja toivehikkaaksi.
Hieronnan jälkeen hän sai mennä erään vakinaisen oppilaan kanssa iltatyöhön ja osaksi katsella oppiakseen, osaksi auttaa. Kaikki sujui hyvin, ja kun Sif sinä iltana meni kotiin, kaipasi hän aamua, jolloin taas saisi mennä sairashuoneelle.
Niin rauhaisaa ja helppoa kuin tänä ensimäisenä iltapäivänä ei sentään joka päivä ollut. Sif sai tehdä vaikeampia opinkokeita, hän sai auttaa sidemuutoissa, olla leikkaussalissa, ja hän sai valvoa erään vasta leikatun kanssa, joka oli hyvin sairas kloroformin jälkeen kokonaisen yön ja jota piti palvella tarkkaan, koska hän ei saanut muuttaa asentoa. Omaksi iloiseksi hämmästyksekseen hän kesti kuitenkin nämä kokeet. Hän ei tuntenut koskaan pienintäkään kiusausta huutamaan tai juoksemaan tiehensä. Hän seurasi isänsä neuvoa ja oli niin kiinni suorittamassaan tehtävässä, ettei hän ennättänyt ajatella itseään tai tunnustella, miltä hänestä tuntui. Hän oli ylen onnellinen edistyksestään.
»Oi Sverker, se sujuu!!» kirjoitti hän Randalille. »Olen nyt ollut sairashuoneessa kahdeksan päivää eikä minua ole vielä ajettu pois!! Olisitko odottanut sitä minulta, sanos? Sitä et olisi. Olen kohonnut kokonaisen kirkontornin mitan omassa kunnioituksessani. Kuinkas korkealle sinun kunnioituksessasi? Viime yönä olen valvonut ja olen senvuoksi vapaa iltapäivän. Olisin tahtonut tulla pistäytymään sinun luoksesi kehuakseni vähän itseäni, mutta isä sanoo että minun pitää maata; ja kaikkiin muihin hyveihin, jotka olen hankkinut tällä viimeisellä suurella viikolla, kuuluu myöskin tottelevaisuus, niin että senvuoksi hyvää yötä!
Sinun ylpeä ja ylenonnellinen