— Tottahan toki. Mutta annan mieluummin heidän itsensä hoitaa sen asian.

- Sitä ne eivät osaa. Brita on aivan liian kaino, hän pysyttelee syrjässä. Åken olisi vaikea päästä häntä lähelle, vaikkapa hän innokkaasti sitä tahtoisikin.

— Pitääkö Brita hänestä?

— En tiedä, mutta luulen niin. Ja Brita on niin herttainen ja kultanen ja kunnollinen, Åke voi kiittää onneaan, jos saa hänet. Lupaa että autat heitä alkuun! Sitte he kyllä suoriutuvat itse.

Sverker nauroi vähän, mutta ei luvannut mitään.

— Tee se minun tähteni! Tahdon sitä niin hirveän mielelläni! pyysi Sif.

Sif katsoi taivuttavasti Randaliin ja oli vastustamaton tuolla tuulella ollessaan. Randalilla oli täysi työ pidättyä ottamasta häntä syliinsä ja puristamasta häntä, mutta sellainen ei kuulunut hänen uuteen taktiikkaansa. Vaikka he vielä kantoivat toistensa sormuksia, ei Randal tahtonut katsoa heidän olevan kihloissa naimisiin mennäkseen, vaan ainoastaan toistaiseksi sitten vähitellen irroittuakseen toisistaan.

Hän toivoi, että olisi voinut antaa Sifille tämän pyytämän lupauksen, mutta sitä hän ei voinut, eikä hän voinut sanoa syytäkään, senvuoksi hänen täytyi tehdä turhaksi asia.

Hän näki, että Sif tuli pahoilleen, mutta hän ei aavistanut, miten syvälle hänen mielipahansa koski. Sif kysyi itseltään värähtäen ahdistuksesta, oliko hän todellakin kadottamaisillaan kaiken vallan Sverkeriin, koskapa tämä voi olla noin häntä vastaan. Ehkäpä hän nauttikin vasta saavuttamastaan riippumattomuudesta ja siitä, että antoi hänen tuntea sitä?

Hänen toivehikas luontonsa pääsi kuitenkin jälleen valtaan, ja hän rohkaisi itseään. Sverker oli tullut varta vasten häntä tapaamaan, hän kantoi hänen sormustaan, ja hänen mielenkiinnostaan ei voinut erehtyä. Hän tunsi myöskin yhä hänen rakkautensa, vaikka Sverker hillitsi sen niin hyvin. Tarvitsi vain voittaa tuo hänen onneton epäilynsä. Se oli sitkeä, mutta se ei voinut toki olla pahempi kuin hänen oma raukkamainen sairauden ja kuoleman pelkonsa, jonka hän oli niin komeasti voittanut. Jos hän oli voinut suoriutua siitä, niin tottahan hän onnistuisi suoriutumaan Sverkerin epäilystäkin.