— Sif, sanoi hän, kellojen soinnin lakattua.
Sif katsoi ylös, innokkaana täyttämään hänen pienintäkin toivomustaan.
— Tahtoisitko lukea viidennen ahdin meille? Sif aikoi nousta pystyyn, mutta jäi istumaan Åken viittauksesta, joka otti virsikirjan hyllyltä ja ojensi sen hänelle. Sitten Åke istuutui huoneen toisessa päässä olevaan sohvaan, Sifin lukiessa viidettä ahtia Kristuksen kärsimisen historiasta.
Åkeen vaikutti merkillisen rikkirepivästi kuulla tuon iloisen, nuoren äänen, joka tuntui olevan luotu nauruun ja leikkiin, lukevan tuosta suuresta kärsimyksestä. Hän kärsi tuskia, istuessaan siellä loitompana ja kuitenkin kuulomatkan päässä. Jostain selittämättömästä sisäisestä syystä hän oli päättänyt olla kuuntelematta, mutta yhtäkaikki hän seurasi koko ahdin loppuun saakka.
Sifin lopetettua vallitsi äänettömyys muutaman minuutin. Senjälkeen
Sverker pyysi häntä laulamaan 47:nnen virren.
Sif meni pianon luo. Åke hypähti ylös, avasi sen hänelle, haki koraalikirjan ja etsi virren. Hän teki kaiken tuon omituisen tuimin ilmein, ikäänkuin hänet olisi pakotettu siihen vasten tahtoaan. Sitten hän heittäytyi uudelleen sohvannurkkaansa. Hänen selittämätön tuskansa kasvoi Sifin laulaessa. Sifin ääni oli liikuttanut häntä hänen lukiessaan Kristuksen kärsimisestä, ja kun hän nyt lauloi siitä, kävi se vielä vaikeammaksi.
Laulettuaan kolme säkeistöä hän pysähtyi ja soitti sävelmän laulamatta. Selvästi se hänellekin kävi liian järkyttäväksi. Mutta pian hän jatkoi jälleen, ja tuntui kuin hänen äänensä olisi saanut uutta sointua pysähtyessään.
»Tuskassansa kauheassa viimein näin hän huudahti:
'Käsiis isä taivahassa, minä annan henkeni.'
Kellä vaiva semmoinen ollut on kuin Jeesuksen?
Ah ken näitä katseleepi, eikö rintaans löisi jo!
Päiväkin se pimeneepi, halkee kova kallio.
Sill' ei vaiva semmoinen kenenkään kuin Jeesuksen.»
Niinkuin Sif lauloi tänä pitkänäperjantaina, ei hän ollut ennen koskaan laulanut. Hänen oli itsensäkin vaikea olla liikutuksen tähden, sillä hän lauloi kärsimyksestä kuin jostakin todellisuudesta, jota hän oli maistanut. Mutta senvuoksi hänen ääneensä oli tullutkin rikkaampi ilme.