— Ettei hän astunut alas! ajatteli hän. Hänhän olisi voinut tehdä sen minä hetkenä tahansa. Mutta silloin me emme koskaan olisi tulleet pelastetuiksi!
Tämä näkyi hänelle aivan uudessa valossa.
— Meidän tähtemme hän riippui siinä! ajatteli hän, ja häntä liikutti hyvin Jeesuksen rakkauden todellisuus. —
Kirjastossa Åkella oli helpompaa kuin hän oli odottanut. Nuo pelätyt silmät olivat ummessa, hänen ystävänsä nukkui.
Åke istui näköjään toimetonna sohvassa, mutta hänen ajatuksensa mietiskeli sovitusta.
Voi tehdä syntiä armon turvin, ajatteli hän. Kuinka moni tekeekin sitä juuri niiden joukossa, jotka äänekkäimmin selittävät olevansa Jumalan lapsia! Ja eikö vanha sovitusoppi oikeuta niitä? Jumala antaa anteeksi Jeesuksen tähden, antaa anteeksi veriruskeitakin syntejä, hukattua elämää. Jeesus on kantanut rangaistuksen, siis voin tehdä syntiä rankaisematta. Ryöväri ristillä, viinimäen työmies, joka tuli yhdennellätoista hetkellä, tuhlaajapoika, kadonnut lammas, joka oli eksynyt ja jota hoivataan enemmän kuin yhdeksääkymmentäyhdeksää, jotka eivät olleet eksyneet, publikaani temppelissä, syntinen vaimo fariseuksen huoneessa — osoittavathan kaikki nämä ja monet muut mukavan tien.
Jos minä kulkisin sitä tietä, ajatteli Åke pilkallisesti. Jos minä tekisin syntiä niin paljon kuin minua haluttaisi ja pyytäisin anteeksi Jeesuksen tähden joka kerran? Hänhän on kantanut rangaistuksen minun tähteni ja luvannut minulle täyden anteeksiannon Jumalalta sillä perustuksella.
Åke ei todella tarkoittanut tehdä niin, hän vain kuvaili itselleen tätä ajatusta niinkuin jotain äärimmäisen hullua, sattuvana todisteena yleisen käsityksen kieroudesta Jeesuksen sovituksesta.
Mutta hän ei päässyt sentähden ristiinnaulitusta Jeesuksesta. Ristiinnaulitun Jeesuksen edessä hänen oli pakko tunnustaa sen sovituksen sovelluttamisen liioittelu, jota hän oli koettanut tehdä. Hän ymmärsi hyvin hyvästi, ettei hän saisi mitään anteeksiantoa, jos hän pyysi sitä ilman katumusta ja parannuksentarvetta. Molempia oli ollut kaikilla näillä, joita hän oli äsken vetänyt esiin mukavan pelastuksen esimerkiksi. Se ei kai ollut niin mukavaa kuin se voi näyttää pintapuolisesta katselijasta.
Mukavaa! Ei toki, hän tiesi kyllä, ettei ollut niinkään mukavaa tulla pelastetuksi, hän tiesi toki sen, hän, joka ei tahtonut antautua, vaan kaikin voimin koetti puolustautua sitä vastaan. »Se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat, jotka sen löytävät.»