— Oliko sinulle uhraus lähtiessäsi äsken toisten luota tullaksesi minun luokseni kysymään oliko minun vaikea hengittää? kysyi hän.
— Oi ei!
— Oliko se itsekkyyttä?
— Pikemmin sitä. Minulla ei ollut rauhaa. Itseäni rauhoittaakseni täytyi minun kysyä oliko sedällä vaikea olla.
— Itsekkäisyyskö teki sinut levottomaksi minun suhteeni? Ajattelitko että sinulle voisi käydä vaivalloiseksi, jos minä sairastuisin?
— Oi ei, enhän toki! Se oli… pidän niin paljon sedästä, en tahdo, että sedällä on vaikea olla.
Randal oli hetkisen ääneti voidakseen pysyttää sedän tyyneytensä.
— Niin, näetkös, sinä pidät minusta, senvuoksi ei sinulle huolenpito minusta ollut mikään uhraus. Eikä se ollut itsekkäisyyttäkään. Siis uhrautuminen ei ole itsekkäisyyden vastakohta. Etkö tunne, mikä sen vastakohta on?
— Että pitää toisesta, sanoi Sif.
— Niin juuri! Niin että jos me molemmin puolin pidämme huolta toisistamme tällä tunturiretkellä, niin ei se ole mikään uhraus meiltä kummaltakaan, vaikka se on vastapainona itsekkyydellemme, koska pitäminen on itsekkyyden vastakohta. Ymmärrätkö sen nyt?