Kyllä, Sif ymmärsi. Randal oli antanut hänelle opetuksen rakkaudesta, nimittämättä sitä sanaa, ja Sifin nuori, lämmin sydän sykki hänelle vastaan.
Randal tunsi sen ja kävi äänettömäksi, hilliten itsensä Sifin tähden.
He kulkivat hitaasti kiviröykkiötä kohti. Kumpikaan ei sanonut mitään, mutta he olivat täydessä sopusoinnussa keskenään tuolla korkealla vuorella keskellä maailmaa, joka oli ikäänkuin juuri luotu puhtaassa valkeudessaan. Se oli ikäänkuin paratiisin heijastusta.
13.
Kun Åke Boson oli selvinnyt hämmästyksestä, jonka Leifin sukupuolen ilmitulo aiheutti, oli hänet vallannut suuri ilo, joka kasvoi eri vaiheissa. Toisinaan se tuntui ikäänkuin tuskaiselta nautinnolta, täynnä yltyvää levottomuutta.
Ei koskaan elämässään ollut Åkella ollut niin hurmaavaa toveria kuin tämä tyttöpoika, eikä hänellä ollut ollut niin virkistävää mielitiettyä kuin tämä poikatyttö. Hän oli pian selvillä omasta toivomuksestaan, että tämä ihastuttava toveruus voisi kestää koko eliniän. Sen mukaan kuin tämä toivomus tuli voimakkaammaksi, hänen levottomuutensakin yltyi ja hänen iloonsa sekaantui tuskaa, sillä hän ei ollut ensinkään varma siitä, oliko Sifillä sama toivomus. Ja siitähän kaikki riippui tai ainakin tärkein. Kieltämättähän riippui paljon siitä kiusallisesta tosiasiasta, ettei hän vielä ollut muuta kuin ylioppilas, suurin osa opiskeluaikaa vielä edessäpäin. Viipyisi kauan ennenkuin hän saattaisi mennä naimisiin. Se oli epätoivoisen masentavaa. Mieluimmin hän olisi tahtonut mennä naimisiin Sifin kanssa ensimäisessä pienessä lappalaiskappelissa mikä eteen sattui.
Entäpä jos hän olisi voinut tehdä niin! Hän eksyi onnellisiin haaveiluihin herätäkseen yhtäkkiä katkeraan ja kuitenkin niin aurinkoisen iloiseen todellisuuteen Sifin iloisesti huutaessa häntä, tullen iloa säteilevänä häntä vastaan ja tuoden muutamia harvinaisia tunturikasveja, jotka hän juuri nyt oli löytänyt ja innoissaan kaivanut maasta paljain käsin, jotka sen vuoksi olivat multaiset, mutta Åken silmissä maailman hurmaavimmat kädet. Hän olisi halunnut suudella niitä, mutta hänen täytyi tyytyä koskettamaan niitä sivumennen ja näköjään tarkoituksetta, ottaessaan kasvit häneltä niitä katsoakseen.
Kasvioppi oli hänen pääaineensa, ja sen Sif tiesi; senpä vuoksi olikin hyvä merkki, että hän oli niin iloinen löydettyään kasveja hänelle. Niin Åke ajatteli riemuissaan ja unohti epävarman tulevaisuuden nykyhetken onnen vuoksi.
Ilahduttaakseen Sifiä liioitteli hän ihastustaan kasvien tähden eikä ilmaissut, että hänellä jo oli paljon kauniimpi kasvi samaa lajia. Mutta hän sanoi totta selittäessään, että hän panisi painoon hänen kasvinsa ja kätkisi ne kallisarvoisimpina kasvistoonsa.
14.