Pilvet riippuivat painavina tunturihuippujen ympärillä ja valoivat vettä kukkuloille ja notkelmiin.
Ikävyydestä huolimatta on kylmänä sadepäivänä kulkemisella etunsakin, jos on puettu sen mukaan. Ei kuumuutta, ei sääskiä. Eipä tosin kaukonäköalojakaan, mutta ihmeellisiä pilvimuodostumia ja häämöttäviä tunturiääriviivoja, jättiläismäisiä sumussa.
Kuljettiin aivan pilvien sisällä, toisinaan tultiin ulos yhdestä heti joutuen toisen sisään, joka kiiti purjehtien märkänä ja äänettömänä, huomaamatta mutta kuitenkin niin todellisesti, että se yhtäkkiä ehkäisi kulkijaa näkemästä eteensä.
Keskustelu ei ollut niin vilkasta kuin tavallisesti. Kuljettiin ääneti ja tarmokkaasti, kaivaten päämäärää, matkailijatupaa. Ja vihdoinkin Åke, joka kulki etupäässä, huomasi sen sieltä, missä se pienenä ja harmaana seisoi kallion suojassa.
Ei mikään näky olisi voinut olla tervetulleempi märille kulkijoille. Nyt vilkastuttiin tuossa tuokiossa, ja heti perille päästyä tehtiin, iloisen mielialan vallitessa, valkea. Märät vaatteet, jotka voitiin riisua, ripustettiin lieden ympärille, ja istuttiin mikä enemmän mikä vähemmän hullunkurisessa puvussa, kaikki piirissä roihun ympärillä. Eväät otettiin esille ja ne maistuivat. Sitten laulettiin, kerrottiin taruja, pelottavia ja lystikkäitä vuorotellen, kunnes väsymys valtasi ja makuulavitsat haettiin esille.
Randalin unesta ei tullut mitään sinä yönä. Hän istui lavitsallaan ja vastusti yskää niin hyvin kuin taisi, jottei häiritsisi toisia. Onneksi kaikki olivat nuoria, joilla oli erinomainen unen lahja ja lisäksi väsyneitä päivän marssista, minkävuoksi heitä ei sanottavasti häirinnyt tuo pidätetty yskä ja vaivalloinen hengitys.
Matkailijatuvassa oli vain yksi huone. Tytöt hallitsivat sen toista puolta, herrat toista. Åke oli leikillään asettanut kaikki reput riviin keskelle »varjostimeksi» kuten hän oli selittänyt, ja ankarasti lisännyt: »sakon uhalla kielletty katsomasta yli»!
Mutta Sif rikkoi kuitenkin tuon kiellon, kun hän myöhemmin yöllä heräsi ja sai kuulla yskän. Hän oli hyvin uninen ja olisi heikosti voinut nukkua uudelleen, mutta ei tahtonut. Hän kääntyi hiljaa vuoteellaan ja katsoi huoneen yli.
Hämärässä hän näki setä Randalin. Hän oli ottanut erään selkärepun selkäosan ja asettanut sen polviaan vasten saadakseen tukea käsivarsilleen ja päälleen. Niin hän istui etukumarassa, ja Sif näki hänen olkapäidensä kohoavan ja laskevan vaivalloisesta hengityksestä.
Näky viilti hänen herkkää sydäntään. Ääneti nousi hän vuoteeltaan ja hiipi Randalin luo.