— Mutta setä, ei edes Jeesuskaan kantanut omaansa aina yksin. Enkeli sai tulla ja auttaa häntä Getsemanessa. Ja hän oli kuitenkin Jumala.
Randal katsoi ylös. Hänen kalpeat, väsyneet kasvonsa loistivat Sifiä vastaan, ja sitte hän teki hänelle mieliksi, nojasi käsivartensa hänen käsivarteensa ja otsansa hänen olkaansa vasten.
Sif oli hiljaa ja tuki häntä ja nautti uudenlaista tyydytystä tuntiessaan, miten vaikeaa oli siinä asennossa olla. Hän tahtoi niin mielellään kärsiä vähän tuottaakseen huojennusta setä Randalille. Kyllä hän kestäisi antamatta hänen huomata kuinka asento väsytti häntä.
Mutta jo parin minutin kuluttua nosti Randal päänsä Sifin olalta.
— Kiitos enkelipalveluksesta! Mene nyt takaisin vuoteellesi.
— Mutta eikö se helpottanut?
— Helpotti, sinä olet antanut minulle uutta voimaa.
— Mutta enkö saa jatkaa! Se kesti niin vähän aikaa.
— Siinä oli kylliksi. Se taittoi kärjen. Mene nyt! En unohda koskaan — mitä olet tehnyt minulle, kuiskasi hän läähättävään tapaansa.
Sif näki, että Randal todellakin tahtoi hänen menevän nyt, ja senvuoksi hän totteli vaikka hyvin vastahakoisesti.