— Eikö se ole sievä? kysyi Randal hyväilevin äänensävyin, mikä teki pennun hurjan ystävälliseksi.
Sievä se oli! Sif heittäytyi maahan myöskin leikkiäkseen tuon pikku pörröpekan kanssa.
— Onko setä nukkunut?
— Jonkun aikaa oikein hyvin. Entä sinä?
— Mainiosti kuten aina. Oliko teidän kodassanne hyvin ahdasta?
— Oli. Mutta siitä ei minulle ole ollut mitään haittaa, sillä olen maannut täällä ulkona.
— Hengenahdistusko? kysyi Sif yhtäkkiä muuttunein ilmein.
— Ei, ei yhtään, rauhoitti Randal häntä heti. Sif tuli jälleen tyytyväiseksi.
— Täällä ulkona on mahtanut olla erinomaisen kaunista yöllä, huomautti hän ja katsoi Randaliin, ikäänkuin olisi tämän kasvoista voinut lukea menneen yön tunnelman.
— Kauniimpaa kuin voin kuvailla.