Hän oli pian kaikkien perheenjäsenten ystävä, ja hän lämpeni tuntiessaan miten sydämellisesti tervetullut hän oli.
Allan Bentick ja hänen vaimonsa Lucia olivat molemmat suuressa määrin seuraihmisiä ja heillä oli suuri ystäväpiiri, johon he nyt ylpeällä ilolla lukivat Randalin.
Lucia Bentick kiinnitti Randalin mieltä jo ensi näkemältä, ja kun mielenkiinto oli molemminpuolista, kasvoi heidän tuttavuutensa pian ystävyydeksi.
Lucia teki Randaliin sen vaikutuksen, että hän oli elänyt voimakasta ja virkeää elämää, ja oli ottanut oppia kokemuksistaan. Hän nautti hänen ulkomuodostaan, joka ei kadottanut vanhetessaan, hän oli suuresti huvitettu hänen keskusteluistaan, ja psykologina hänestä oli mielenkiintoista tutkistella hänen eloisaa olentoaan ja koulutettua luonnettaan. Noilla kahdella oli aina niin paljon puhumista ja molemmat tunsivat niin mieluista oloa toistensa seurassa, kuten aina tuntiessaan toisen ymmärtävän ja panevan arvoa itselleen.
Sifin velipuolet, Ulf ja Alf, olivat valppaita ja hupaisia koulupoikia, lahjakkaita, mutta ihmeellisen hiljaisia ollakseen niin vilkkaiden vanhempien lapsia. Tämä hämmästytti Randalia, joka ihmistutkimuksissaan aina pani niin suurta huomiota perinnöllisyyteen.
Se perheenjäsen, jonka Randal alituiseen näki, silloinkin kun hän ei katsonut häneen, ja jonka ääntä hän kuunteli silloinkin, kun puhui toisten kanssa, oli Sif. Hän näki Sifin aina Lapin auringon hohteessa, ja hänen sisäisen silmänsä edessä Sifin olento seisoi vapaana tunturin valkoista puhtautta ja taivaan sineä vasten.
Hänen mieleensä Sif teki yhä samantapaisen vaikutuksen kuin mitä hän oli tuntenut silloin yöllä, jolloin Sif oli tahtonut ottaa hänen kipunsa kannettavakseen.
Hän oli niin hurmaavan nuori, niin viehättävän alkuperäinen. Randal tuli lämmittelemään hänen silmiensä loisteessa ja nuortumaan hänen raikkaasta olennostaan.
— Eihän Sifille ole siitä mitään haittaa, ajatteli hän.
2.