Isoisä taputti häntä päähän. Se oli hyväily, jota Sif vaivoin sieti, sillä se litisti hänen tukkansa.
— Etsi hänen kasvojaan! Sinä et ole liian nuori siihen, etkä tiedä, miten kauan sinulla on aikaa löytääksesi hänet. On vain yksi, joka on välttämätön tässä elämässä, ja se on Jumalan löytäminen.
Hän oli puhuessaan pitänyt kättään Sifin päälaella, nyt hän taputti häntä vielä, katsoi vakavasti ja rakkaudella häneen ja lähti hänen luotaan. Hän oli ollut menossa huoneen läpi ja käyttänyt tilaisuutta löytäessään Sifin yksin. Kun hän nyt oli sanonut sen, mikä hänellä oli eniten sydämellä Sifiin nähden, meni hän.
Sif seisoi mietteissään. Konemaisesti hän pörrötti tukkansa jälleen, mutta hän ei ajatellut sitä, hän ajatteli isoisän sanoja.
Kuului niin vakavalta tuo, mitä isoisä oli sanonut, ettei voinut tietää kuinka pitkä aika hänellä oli jäljellä. Mitä jos hän kuolisi nuorena niinkuin hänen äitinsä! Hän ihmetteli miltä se tuntuisi. Se olisi kyllä surullista. Juuri nyt, kun elämä alkoi olla niin säkenöivän hauskaa!
6.
— Setä! Mikä sedän mielestä on välttämättömintä elämässä?
Sif kysyi tavalliseen vilkkaaseen tapaansa, minkävuoksi Randal ei ajatellut mitään syvempää vakavuutta piilevän kysymyksessä.
— Tarkkaan katsoen ehkä ei mikään ole välttämätöntä. Toisinaan ihmettelen, eikö itse elämäkin ole tarpeeton, vastasi Randal puoleksi leikillisellä, veltolla äänensävyllä.
Sifillä ei ollut mitään työtä käsillä, mutta se ei merkinnyt sitä, että hän tätä ennen olisi istunut joutilaana. Hän oli ollut innokkaassa touhussa ommella puseroa itselleen, mutta oli viskannut sen syrjään, kun dosentti Randalin tulosta oli ilmoitettu.