Koska ei isä eikä äiti olleet kotona, oli Sifin osalle tullut Randalin vierailun vastaanottaminen eikä se osa hänestä ollut raskas. Eikä Randalkaan ollut nolo tavatessaan Sifin yksin kotoa.
— Isoisä sanoo, että ainoa välttämätön elämässä on löytää Jumala.
— Isoisäsi katsoo elämää kristityn näkökannalta.
— Eikö setä tee samoin?
Sif katsoi epäröivästi Randaliin, ja hänen katseensa muistutti lapsen katsetta. Randalista ei tuntunut oikein hyvältä sen edessä.
— En tiedä uskallanko väittää sitä.
— Onko setä ateisti?
— En. En kiellä mitään. Mutta minä ajattelen melkein kaikesta uskonnossa: voi olla niin — voi olla ettei niin olekaan.
— Melkein kaikesta?
Randal tunsi olevansa sekä hämillään että huvitettu tästä odottamattomasta tutkinnasta. Sifin tapana ei ollut koskaan järkeillä. Randal ihmetteli mikä häneen oli mennyt. Hän ei voinut vastustaa kiusausta astua sisälle, kun Sif niin odottamatta kohotti ajatusmaailmansa esirippua. Mutta Randalin kunnioitus viattomuutta kohtaan, hänen pelkonsa samentaa sitä, teki hänet levottomaksi. Hän ei tahtonut herättää epäilyä lapsensielussa.