Evamme oli, luullakseni, niinkuin ritari sanoi, liian jumalinen ja liian taivaallinen tälle mailmalle.
Ainoastaan sen vuoksi, että niin moni meistä kuitenkin jää elämään tähän mailmaan, jollei mailma kokonaan häviä, olisi suuri siunaus, jos Jumala olisi asettanut jonkun uskonnon meille mailmallisille ihmisraukoille yhtä hyvin kuin munkeille ja nunnille.
X.
Fritzin kertomus.
Romassa, Augustinin-luostarissa.
Vaikka tämä kaupunki on pyhä, niinkuin sen välttämättömästi täytyy olla, koska kirkon hurskaimpien kuolleitten relikit löytyvät siinä, vieläpä sen elävä Pää asuu siinä, luulen minä tuskin, että uskonto on juurtunut yhtä syvästi näitten Italialaisten sydämeen, kuin meidän Saksalais-raukkojen tuolla kylmässä pohjassa.
Mutta ehkä minä erehdyn; ihmisten tunteet ilmestyvät niin eri tavalla eri luonteissa.
Tosin kirkot ovat täpösen täynnä jokaisessa suuressa tilaisuudessa, ja juhlat ovat loistavat. Mutta kansa näyttää pitävän niitä pikemmin lupapäivinä ja näytelmäntapaisina huvina, kuin vakavina ja hiljaisina juhlina, joksi me Sachsissa katsomme niitä. Tänä aamuna esimerkiksi kuulin kahden naisen arvostelevan yhtä juhlakulkua tämmöisillä sanoilla, sitä myöten kuin se vähäinen Italian kieli, jota minun on onnistunut sivumennen oppia, salli minun ymmärtää heitä.
"Voi, Nina mia, enkelit eivät kelpaa mihinkään tänään; sinun olisi tarvinnut nähdä Luciamme viime vuonna! Kaikki sanoivat, että hän oli taivaallinen. Jollei papit pidä parempaa tointa, tuskin ihmiset viitsivät tulla katsomaankaan. Paitsi sitä oli soitto inhottava."
"Cisterciensin-luostarin nunnat ne vasta ymmärtävät, kuinka juhlamenoja järjestetään. Heilläpä on tuumia! Näitkö sinä heidän Bambinoansa viime jouluna? Semmoisia pitsejä! ja kehto kilpikonnan kuoresta, joka olisi sopinut vaikka keisarille! Entä heidän Madonnan vaatteensa juhlatiloissa! Kultakangasta, joka hohtaa helmistä ja briljanteista ja maksaa kokonaisen aarre-aitan!"