Colossenmissa, Pantheonissa, St. Sebastianin kirkossa tuntuu siltä, kuin olisin atomi — mutta atomi tulevassa, Jumalan hallitsemassa mailmassa jossa totuus on voimakkain — mitätön itsessäni, niinkuin vähäiset sammalet, jotka kasvavat näillä muinaisilla kivillä; mutta kuitenkin vähäinen sammal isolla kalliolla, jota ei mikään voi järkyttää — Jumalan edeskatsomuksen ja rakkauden kalliolla. Häärivässä kaupungissa tuntuu siltä, kuin heiluisin sinne tänne merellä, joka näyttää riehuvan ja kuohuvan oman rajun tahtonsa mukaan ilman määrää taikka tarkoitusta — inhimillisten intohimojen merellä. Raunioissa minä seurustelen niitten meidän suurten ja pyhien vainajaimme henkien kanssa, jotka elävät Jumalan yhteydessä. Pyhien reliikien näyttelyssä sydämeni vedetään alas pelkkään katoavaiseen tomuun, jota nyky-ajan vähäpätöiset ihmiset kurjalla koreudellaan varustavat.
Ja sitten minä palaan luostariin ja syytän itseäni moitteen-halusta, uskottomuudesta ja ylpeydestä, ja koetan muistaa, että näitten juhlamenojen ja näyttelyjen ansio on käsitettävä ainoastaan uskon kautta ja ettei niitä saa arvostella sisällisten tunteitten eikä edes siveydellisten seurausten mukaan.
Kirkko ja Pyhä Isä ilmoittavat juhlallisesti, että arvaamattoman suuret aneet ja siunaukset vuotavat meille ja muille, kun määrätyillä alttareilla luemme niin ja niin monta Paternosteria ja Avea taikka käymme Veronicaa tai muita relikejä katsomassa. Minä olen tehnyt nämät kaikki, ja minun täytyy omalla edesvastauksellani uskoa niitten voimaan.
Mutta Martin'ia ja minua surettaa usein kovasti se pahuus, jota näemme ja kuulemme ympärillämme. Muutamia päiviä sitten oli hän pidoissa useitten pappien ja kirkon ylhäisten kanssa, ja heidän näytti olevan tapa pilkata kaikkia, mikä pyhää on. Muutamat tunnustivat, etteivät uskoneet mikä sitä, mikä tätä uskon-opin osaa; mutta kaikki kävi niin kevytmielisellä ja iloisella tavalla, kuin koko asia olisi tehnyt heidän aivan yhtä. Yksi heistä kertoi, kuinka he välisti pistivät sanat panis es, et panis manebis (leipä olet, ja leipänä pysyt) messuun niitten sanojen sijaan, joilla leipä ja viina pyhitetään, ja sitten huviksensa katsoivat, kuinka kansa palveli sitä, joka ei ollenkaan ollut mikään pyhitetty hostia, vaan palanen tavallista leipää.
Me olemme kuulleet Romalaisten itse väittävän, että jos mitään helvettiä löytyy, Roma on rakennettu sen yli. Heillä onkin tämmöinen värssy:
"Vivere qvi sancte vultis, discedite Roma:
Omnia hic esse licent, non licet esse probum."
(Ken pyhän' olla tahtoo, pois hän Roomasta menköön:
Kaikkipa, paitse kunnollisuus, siell' on luvallista.)
Voi Roma! pyhyydessä Jerusalemin, pahuudessa Babelin vertainen, kuinka katkera taistelo syttyy sydämessä, kun näkee, kuinka pyhät paikat ja pyhä mieli ovat näin toisistaan eroitetut! Mitkä ankarat epäilykset rynnistävät lakkaamatta sielua vastaan, kun ajattelee, löytyykö ollenkaan mitään hurskautta elikkä totuutta mailmassa, koska näemme saatanan tekojen vallitsevan itse Jumalan valtakunnan pääkaupungissa!
Romassa, Elokuulla.
Koneentapaisesti täytämme järjestänsä kaikki määrätyt hartauden eri työt, uskoen vastoin kokemusta ja toivoen vastoin toivoa.