"Jokainen, joka uskoo ja tunnustaa tämän", hän lisäsi, "että Jumala on antanut ainoan Poikansa kuolla meidän, viheliäisten syntisten tähden, hän ei enään epäile, vaan uskoo lujasti, että Jumala sovittaa meidät Itsensä kanssa ja on suosiollinen ja sydämellisen laupias meitä kohtaan."
"Kun evankeliumi on näyttänyt meille, että Kristus on Jumalan Poika, joka Isän tahdon mukaan on uhrannut itsensä meidän tähtemme ja sovittanut kaikki synnit, ei sydän voi enää epäillä Jumalan hyvyyttä ja armoa — ei pelkää enää eikä pakene Jumalan tyköä, vaan panee kaikki toivonsa Hänen hyvyyteensä ja sääliväisyyteensä."
"Apostolit kehoittavat meitä aina", hän sanoo, "pysymään Jumalan rakkaudessa — se on, että jokainen kokonaan päättäköön sydämessänsä, että Jumala rakastaa häntä; ja he asettavat silmiemme eteen sen todistuksen tästä, nimittäin, ettei Jumala ole säästänyt Poikaansa, vaan antanut Hänen mailman tähden, että Hänen kuolemansa kautta mailma saisi elämän jälleen."
"Se on Jumalan ilo ja kunnia, että Hän antaa runsaasti. Puhdas rakkaus on Hänen luontonsa; että jos joku tahtoisi selittää elikkä kuvailla Jumalaa, täytyy hänen selittää Yhtä, joka on pelkkä rakkaus, sillä jumalallinen luonto ei ole mitään muuta, kuin semmoisen rakkauden tuli ja hehku, joka täyttää taivaan ja maan."
"Rakkaus on Jumalan kuva, ei mikään kuollut eikä paperille maalattu kuva, vaan jumalallisen luonnon elävä olemus, joka palaa täynnänsä kaikkea hyvyyttä."
"Hän ei ole kova, niinkuin me olemme niitä vastaan, jotka ovat tehneet väärin meille. Me vedämme pois kätemme ja suljemme kukkaromme, mutta Hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille."
"Hän näkee, että sinä olet köyhä ja kurja, ja tietää, ettei sinulla ole mitään, millä maksat. Sentähden Hän antaa alttiisti anteeksi, vieläpä antaa sinulle kaikki."
"Se ei käy laatuun", hän sanoo, "että kristityt ihmiset arvelevat: 'me emme tiedä, onko Jumala suosiollinen meitä kohtaan vai ei.' Päinvastoin meidän tulee oppia sanomaan: 'minä tiedän, että uskon Kristukseen, ja sentähden myöskin, että Jumala on minun armollinen Isäni.'"
"Mikä syy siihen on, että Jumala antaa?" hän lausui eräänä päivänä. "Mikä taivuttaa häntä siihen? ei mikään muu, kuin sanomaton rakkaus, sillä Hän iloitsee antamisesta ja siunaamisesta. Mitä Hän antaa? Ei ainoastaan valtakuntia, ei ainoastaan mailmaa, joka on täynnä hopeata ja kultaa, ei ainoastaan taivasta ja maata, vaan Poikansa, joka on yhtä suuri, kuin Hän itse — se on: ijankaikkinen ja käsittämätön; lahjan, joka on yhtä ääretön, kuin Antaja, kaiken armon lähde ja alku; niin, kaikkien Jumalan rikkauksien ja aarteitten omistuksen."
T:ri Luther sanoi myöskin, että paras nimi, jolla meidän sopii ajatella Jumalaa, on Isä. "Se on armas, suloinen, syvä, sydäntä liikuttava nimi; sillä isän nimi on luonnostansa täynnä syntyperäistä suloisuutta ja lohdutusta. Sentähden meidän täytyy myöskin tunnustaa itsemme Jumalan lapsiksi; sillä tällä nimellä me syvästi liikutamme Jumalaamme, koska isän mielestä ei löydy mitään suloisempaa ääntä, kuin lapsen."