Huhtikuulla 1513.
Minä olen kysynyt T:ri Lutherilta, ja hän sanoo, että se on sen vuoksi, että perkele laittaa suuren osan siitä uskonnosta, jonka me näemme; että hän sanoo itsensä Kristukseksi ja lähestyy ja peloittaa ihmisiä ja ruoskii heitä heidän syntiensä muistolla ja kieltää heitä nostamasta silmiänsä taivaasen, koska Jumala muka on niin pyhä ja he ovat niin syntisiä. Mutta nämät kaikki tulevat siitä, että hän tietää, jotta, jos he nostaisivat silmänsä taivaasen, heidän kauhunsa katoisi ja he näkisivät siellä Kristuksen, ei tuomarina eikä ankarana, ryöstävänä velkojana, vaan sääliväisenä, lempeänä Vapahtajana.
Minua lohduttaa suuresti, kun ajattelen tällä tapaa perkeleestä. Eikö hän ole koettanut opettaa minua uskontoonsa koko elin-aikanani? Ja nyt minä olen saanut selkoa hänestä! Hän on kertonut minulle valheita, ei minusta itsestä (T:ri Luther sanoo, ettei hän voi kuvata meitä syntisemmäksi, kuin olemme), vaan valheita Jumalasta. Se hyödyttää minua melkein yhtä paljon, kun kuulen T:ri Lutherin puhuvan perkeleestä, kuin Jumalasta — hän sanoo häntä "häijyksi, murheelliseksi hengeksi, joka tahtoo tehdä kaikki murheellisiksi."
Jumalan avulla minä en tahdo koskaan enään uskoa häntä. Mutta T:ri Luther sanoi, että joudun usein sitä tekemään; että perkele tulee takaisin ja panettelee Jumalaa ja häiritsee rauhaani niin monella tavalla, että sitä kestää kauan, ennenkuin minä opin tuntemaan häntä.
Minua kauhisti, kun hän puhui minulle tästä; mutta sitten hän rauhoitti minua jälleen sillä, että hän jutteli minulle ihanan kertomuksen, jonka hän sanoi olevan raamatusta. Se oli Hyvästä Paimenesta ja yksinkertaisista, eksyneistä lampaista, ja sudesta, joka koetti niellä niitä. "Kaikki Paimenen huoli tarkoittaa vaan sitä", hän sanoi, "että hän hellimmällä tavalla pitäisi lampaat luonansa; ja kun he eksyvät, menee hän etsimään heitä, nostaa heidät hartioilleen ja kantaa heidät kotiin hyvään turvaan. Paras viisautemme", hän lausui: "on se, että aina pysymme likellä tätä Hyvää Paimenta, joka on Kristus, ja kuuntelemme Hänen ääntänsä."
Minä tiedän, että Herraa Jesusta Kristusta sanotaan Hyväksi Paimeneksi. Minä olen nähnyt taulun, jossa Hän kantaa karitsaa hartioillaan. Mutta ennenkuin T:ri Luther selitti sen minulle, minä luulin sen merkitsevän, että Hän hallitsi ja omisti koko mailman, joka on Hänen laumansa. Mutta minä en koskaan ajatellut, että Hän lakkaamatta huoli minusta, niinkuin lampaastansa, etsi minua, kutsui minua, kaitsi minua, myöskin minua.
Muut ihmiset ovat epäilemättä ymmärtäneet kaikki nämät ennen. Vaan kuitenkin, jos niin on, miks'eivät munkit saarnaa siitä? Miksi täti Agnes palvelee Häntä luostarissa katumusharjoituksilla ja itsekidutuksilla sen sijaan, että hänen pitäisi palvella Häntä mailmassa ja olla hyvä kaikille ja auttaa kaikkia ympärillänsä? Miksi meidän lempeällä äidillämme on semmoiset synkeät itsesyytöksen ajatukset, ja miksi hänestä tuntuu, kuin hän ja perheemme olisivat jonkun kirouksen alla?
T:ri Luther sanoi, että Kristus "tehtiin kiroukseksi meidän tähtemme;" että Hän, Jumalan puhdas ja saastuttamaton Karitsa, kantoi kirouksen meidän tähtemme ristinpuussa; ja että me, kun uskomme Häneen, emme ole kirouksen, vaan siunauksen alla — olemme siunatut.
Tätä siis krucifixi ja Agnus Dei tarkoittavat.
Epäilemättä ovat useat minun ympärilläni ymmärtäneet kaikki nämät kauan aikaa sitten. Minä olen varma, että ainakin Evamme ymmärsi sen.