Meidän talomme on viime aikoina muuttunut melkein kokouspaikaksi; osittain, luullakseni, isäni sokeuden vuoksi, joka aina takaa, että joku on kotona meillä.
Näyttää siltä kuin T:ri Luther moittisi yliopistojen vanhaa opetustapaa. Tämä tekee, että vanhemmat professorit katsovat häntä vaaralliseksi mailmanparantajaksi, sillä välin kuin nuoremmat riemuitsevat hänestä, ikäänkuin sankarista, joka taistelee heidän puolestansa. Vaan kuitenkin ovat ne vallat, joita T:ri Luther pyytää asettaa entiseen arvoonsa, vanhemmat kuin ne, joita hän ahdistaa. Hän vaatii, ettei mitään muuta hyväksytä teologisen totuuden ohjeeksi, kuin Pyhä Raamattu. Minä en ymmärrä, miksi tästä niin suurta riitaa tarvitaan, sillä minä luulin, että koko meidän uskomme perustui Pyhään Raamattuun. Arvatakseni ei ole niin laita; mutta jollei, mihin se siis perustuu? Minun täytyy kysyä tätä Gottfriedilta joskus, kun olemme kahden kesken.
Tänpäiväinen väitös tapahtui Wittenbergin arkki-diakonin T:ri Andreas
Bodenstein'in, T:ri Lutherin ja Eisenachin T:rin Jobocus'en välillä.
Viime mainittu on T:ri Lutherin vanha opettaja ja nimitetään
Trutbetteriksi. T:ri Carlstedt itse näytti, niin sanotaan, kokonaan
voitetulta; ja T:ri Jobocusen suu tukittiin, ja hän palaa takaisin
Erfurtiin.
Ylioppilaat ovat ihastuksissa. Pääkohta, jota T:ri Luther hätyyttää, näyttää olevan Aristoteles, joka oli pakanallinen Kreikkalainen. Minä en ymmärrä, miksi nämät kirkon tohtorit niin kiivaasti puollustavat häntä; mutta herra Reichenbach sanoo, että koko koulu-opetus ja koko ane-oppi perustuvat jollakin lailla tähän Aristoteleesen, ja että T:ri Luther tahtoo poistaa kaikki, mitä seisoo ylioppilaitten ja Pyhän Raamatun välillä.
Ulrich von Gersdorf sanoi, että meidän tohtorimme väittelee samaan tapaan, kuin hänen setänsä, Frans von Sickingen, taistelee. Hän seisoo, niinkuin paikalla, jonka hän tietää lujaksi; ja sitten, kun hänen vastustajansa ovat väsyneet eivätkä koeta järkähyttää häntä, syöksee hän yhtäkkiä alas heidän päällensä ja pyyhkäisee heidät pois, niinkuin vuorivirta.
"Mutta hänen suuri salaisuutensa näyttää olevan se", muistutti Kristofer, "että hän uskoo jokaiseen sanaan, jota hän lausuu. Hän puhuu, niinkuin muut ihmiset tekevät työtä, että joka isku on kantaan osattu."
Vaan Gottfried lausui vakavasti: "hän taistelee Jumalan taisteloa meidän aikamme kirjanoppineita ja Farisealaisia vastaan; ja, joko hän kukistaa taikka kukistetaan, taistelo on voitettava. Se on taistelo, ei ainoastaan vääryyttä vastaan, vaan totuuden puolesta, että se pysyisi siinä asemassa, jonka se on saavuttanut."
"Kun kuuntelen häntä", lausui Ulrich, "soisin minä, että ylioppilas-aikani olisi ohitse, ja minä pääsisin Thüringin metsän vanhaan linnaan, että saisin antaa kaikille hyville yrityksille uuden vauhdin. Hänestä opin, että silloin mailman suuria taisteloita taistellaan, kuin jokainen voittaa Jumalan viholliset omassa sydämessään ja kodissaan. Hän puhuu Aristoteleesta ja Augustinista, mutta minä ajattelen sen johdosta laiskuutta ja hirmuhallintoa linnassamme, talonpoikien kurjuutta ja sorrettua tilaa, joka on minulle, mitä Aristoteles ja koulumiehet ovat hänelle."
"Ja minä", sanoi Kristofer, "ajattelen, kun hän puhuu, kirjapainoamme, siksi kuin jokapäiväinen toimeni siinä näyttää olevan paras työ, mitä minä voin tehdä; ja kirjanpainajan virka, kun saa lennättää semmoisia sanoja, kuin hänen, kautta mailman, tuntuu jaloimmalta asialta koko maan päällä."
"Mutta hänen luentonsa taistelevat hyvän taistelon vielä paremmin, kuin hänen väitöksensä", muistutti Gottfried. "Näissä väitöksissä hän puhdistaa mailman vihollisesta; mutta Psalmien ja Romalaisepistolan selityksissään käy hän sisällistä sotaa ja puhdistaa sydämen niistä valheista, jotka eroittivat sen Jumalasta. Kun hän ahdistaa Aristotelesta, johdattaa hän sinua raamatun, totuuden lähteen luo; kun hän puhuu vanhurskauttamisesta uskon kautta, johdattaa hän sinua Jumalan, pyhyyden ja autuuden ainoan lähteen luo."