"Kerrotaan, että T:ri Jodocus parka on käynyt aivan kipeäksi harmista, kun hän voitettiin", lausui Kristofer; "ja että monta katkeraa puhetta lasketaan Erfurtissa T:ri Lutherista."
"Mitä se haittaa", vastasi Ulrich, "kun yhä enemmän ylioppilaita tulvaa joka taholta Saksasta Wittenbergiin, ja Augustinin-luostari jo on täynnä nuoria munkkeja, jotka lähetetään tänne eri luostareista opiskelemaan Lutherin johdolla? Kansakunnan nuoriso ja voima on meidän puolellamme. Kuolleet haudatkoot kuolleensa."
"Voi, lapset", lausui äidin-äiti, katsahtaen ylös kutimestaan, "tämä on hautajais-saatto, jota kestää kauan. Nuoret puhuvat aina vanhoista, niinkuin nämät olisivat syntyneet vanhoina. Luuletteko, etteivät meidän sydämemme koskaan ole sykkineet vahvasti toivosta, ja ettemme me ole koskaan taistelleet lohikäärmeitä vastaan? Vanha käärme ei ole kuitenkaan vielä tapettu. Eikä hän suinkaan ole kuollut, kun me olemme kuolleet ja te olette vanhat ja teidän lapsenlapsenne astuvat vanhan taisteloon, luullen, että he taistelevat ensimäistä taisteloa, jonka mailma on nähnyt, ja voittavat viimeisen vihollisen."
"Ehkä ei", sanoi Gottfried; "mutta viimeinen vihollinen voitetaan joskus, ja kuka tietää, kuinka pian?"
Wittenbergissä, Lokakuulla 1513.
Meidän kunnioituksemme ja rakkautemme T:ri Lutheria kohtaan liittävät herra Reichenbachin ja minut lujasti yhteen.
T:ri Luther selittää paraikaa luennoissaan Romalaisepistolaa ja Psalmeja, ja kun istun rukkini ääressä taikka ompelen, lukee Gottfried minulle usein muistoonpanojansa näistä esitelmistä taikka kertoo minulle, mistä niissä on puhuttu. Tämä lohduttaa minua myöskin, koska hänellä on niin monta ajatusta ja epäilystä, jotka huolettaisivat minua hänen puolestaan, jollei hän olisi T:ri Lutherin ystävä. Ne ovat niin uudet ja oudot minulle; ja asiain niin ollen, minä en koskaan uskalla puhua niistä äidilleni.
Gottfried väittää, että suuria muutoksia ja parannuksia kaivataan kovasti kirkossa. Hän arvelee myöskin, ettei Kristofer ole aivan väärässä, kun hän moittii useita pappeja ja munkkeja, jotka, niinkuin hän sanoo, elävät semmoista elämää, joka on häväistys kristikunnalle.
Mutta etupäässä häntä inhottaa aneitten myyminen, jota T:ri Tetzel nyt harjoittaa useissa Sachsin kaupungeissa. Hän vakuuttaa, että se on hävytöntä valeitten kaupittelemista, ja että useimmat sivistyneet ja ylhäiset suurissa kaupungeissa ajattelevat samoin. Lisäksi hän kertoo minulle, että eräs kelpo mies, teologian prosessori — T:ri Johan von Wesel — julkisesti saarnasi niitä vastaan noin viisikymmentä vuotta takaperin Erfurtin yliopistossa ja jälestäpäin Wormsissa ja Mainzissa; sekä että Johan von Goch ja muut pyhät miehet aivan ankarasti vastustivat niitä.
Kun kysyin, eikö paavi ole hyväksynyt niitä, vastasi hän, että, jos tekee mieli tietää, mikä paavi on, tarvitsee lähteä Romaan. Hän oli käynyt siellä nuoruudessansa, ei pilgrimiretkellä, vaan kauppa-asioissa, ja hän jutteli minulle, että se pahuus, jonka hän näki siellä, erittäin silloisen paavin, Borgian, huonekunnassa, synnytti hänessä moneksi vuodeksi vihaa jo uskonnon nimeäkin vastaan. Hän oli, jatkoi hän, parhaasta päästä T:ri Lutherin kautta ruvennut uudestaan tuntemaan, että löytynee semmoinen uskonto, joka ei ole mikään synnin peite, vaan kehoitus pyhyyteen.