Minä en ole koskaan oikein tietänyt, mitä aneliput todella tuottavat. Kristoferilla on julmia juttuja, kuinka T:ri Tetzel ja muut ravintoloissa ja pidoissa tuhlaavat ne rahat, jotka maksetaan niistä; ja Gottfried sanoo: "se on kauppa rahaa rakastavien pappien ja syntiä rakastavan kansan välillä."
Eilen aamulla näin ensi kerran yhden anekirjeen. Naapurimme, myllärin vaimo, jonka vaakaa on hiukan epäilty kaupungissa, oli pahasti suutuksissa, kun kävin ostamassa vähäisen jauhoja häneltä.
"Katso!" hän sanoi; "tämä Tohtori Luther tahtoo olla viisaampi, kuin paavi itse. Hän ei laske miestäni Herran Ehtoolliselle, jollei tämä kadu ja tunnusta syntejänsä. Kuitenkin hän piti tämän anekuittia kädessänsä."
Vaimo antoi sen minulle, ja minä luin sen. Totta on, että, jos teologian tohtoreilla on eri mielipide aneitten arvosta, ei T:ri Tetzel suinkaan arvele eikä epäile sanoissansa.
"Minä", kuuluu kirjeessä, "annan sinulle anteeksi kaiken irstaisuuden, kaikki synnit ja rikokset, jotka sinä olet tehnyt, olivat ne kuinka suuret ja kauheat tahansa. Minä päästän sinut niistä vaivoista, joita olisit saanut kiirastulessa kärsiä. Minä annan sinulle takaisin oikeuden nauttia sakramenttejä. Minä otan sinut uudestaan kirkon yhteyteen. Minä asetan sinut jälleen siihen viattomuuteen ja puhtauteen, jossa kasteessa olit. Niin että, kun kuolema tulee, se portti, jonka kautta sielut kulkevat vaivan sijaan, sinulta suljetaan; samalla kuin päinvastoin se portti, joka vie autuuden paratiisiin, avataan sinulle. Ja jos ei sinua pian täältä kutsuta, pysyy tämä armo muuttumatonna koko loppu-ikäsi.
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Munkki Johan Tetzel, asiamies,
on allekirjoittanut tämän omalla
kädellänsä."
"Ajatteleppas", sanoi naapurini; "paavi lupaa, että Fransini pääsee paratiisiin; mutta Luther ei tahdo laskea häntä edes pitäjänkirkkomme alttarin eteen! Ja vaikka hän maksoi semmoisen summan siitä! sillä munkki on epäilemättä luullut miestäni varakkaammaksi, kuin hän on; muutoin hän ei suinkaan olisi vaatinut kultaa semmoisilta köyhiltä, työtä tekeviltä ihmisiltä, kuin meiltä."
"Entä jos enkeleillä paratiisin portilla olisi sama ajatus kuin T:ri Lutherilla?" muistutin minä. "Eikö olisi parempi saada sitä tietää täällä kuin siellä?"
"Se on mahdotonta", hän vastasi; "eikö meillä ole Pyhän Isän oma sana? ja emmekö maksaneet kokonaista kultaflorinia? Mahdotonta, että se on turhaan."
"Pistä ensimäinen florinisi vaakakuppiisi eikä Tetzelin arkkuun, naapuri", sanoi muuan ylioppilas nauraen, kun hän kuuli kovat ja vihaiset sanat; "se painaa enemmän jauhojesi kanssa kuin syntiäsi vastaan."