"Se on vaan joku yliopiston asia", minä sanoin. "Minä pelkäsin jo jotakin kansallista vauriota, Turkkilaisten päällekarkausta, taikka onnettomuutta vaaliruhtinaan perheessä."
Kun palasimme, oli kuitenkin ihmistunko lisääntynyt, ja puheet näyttivät muutamien kesken käyvän kiivaaksi. Yksi ylioppilas käänsi paraikaa Latinasta Saksaksi oppimattomille, ja me pysähdyimme kuuntelemaan.
Mitä hän luki, näytti minusta aivan oikealta, mutta ei millään lailla erinomaiselta. Me olimme usein kuulleet T:ri Lutherin sanovan ja myöskin saarnaavan samanlaisia asioita. Juuri kun saavuimme paikalle, luki ylioppilas seuraavat sanat:
"Se erehtyy suuresti, joka luulee voivansa sovittaa syntinsä, sillä Jumala antaa aina anteeksi omasta ehdosta ja rajattomasta armostansa eikä vaadi mitään muuta palkinnoksi, kuin hurskasta elämää."
Tämän lauseen minä muistan selvästi, koska se oli aivan samanlainen, kuin olimme kuulleet hänen saarnaavan. Muita thesejä tuli tämän jälkeen, esimerkiksi, että oli kovin epätietoista, pelastivatko anekirjeet kiirastulesta, ja että oli parempi antaa almuja kuin ostaa aneita. Mutta minkä vuoksi nämät thesit kokosivat niin paljon väkeä ja synnyttivät niin harrasta osan-ottoa, sitä minä en voinut täydellisesti ymmärtää, jollei se ollut siitä syystä, että ne olivat Latinaksi?
Yksi lause, minä huomasin, herätti kovin erilaisia tunteita kansassa. Se oli ilmoitus, että ainoastaan Pyhä Raamattu voi ratkaista hengellisiä riitakysymyksiä, ja että kaikki skolastilliset opettajat yhteensä eivät kyenneet määräämään mitään oppia oikeaksi.
Ylioppilaat ja useat porvarit vastaan-ottivat tämän ilmoituksen vahvoilla suostumuksen-osoituksilla, ja muutamat professorit sanoivat kokonaan hyväksyvänsä sitä; mutta toiset tohtorit ravistivat päätänsä, ja moniaat lähtivät kohta pois ja mutisivat vihaisesti mennessään.
Lopuksi Luther katsoi tarpeelliseksi julistaa, "ettei hän ollut mikään väärä-uskolainen, sanokoot valistumattomat ja sairasmieliset ihmiset mitä hyvänsä."
"Miksi Luther katsoi tarpeelliseksi julistaa, ettei hän ole mikään väärä-uskolainen?" sanoin minä Gottfriedille, kun astuimme kotiin. "Lieneekö mikään enemmän täynnä kunnioitusta paavia ja kirkkoa kohtaan, kuin useat näistä theseistä? Ja miksi ne herättävät niin suurta huomiota? T:ri Luther ei sano mitään muuta, kuin mitä moni meistä ajattelee!"
"Aivan oikein, Elsa", vastasi Gottfried vakaasti; "mutta tieto sanoa, mitä muut ihmiset ainoastaan ajattelevat, on se, joka tekee ihmisistä runoilioita ja viisaita; ja rohkeus sanoa, mitä muut ainoastaan uskaltavat ajatella, tekee ihmisistä martyrejä taikka uskonpuhdistajia taikka molempia."