Ja Gottfried sanoi, että T:ri Lutherin teologian-tohtorin vala suorastaan velvoittaa häntä opettamaan puhdasta kristin-oppia, yhtä paljon kuin hänen papinvalansa vaatii häntä varjelemaan laumaansa erhetyksistä ja synneistä. Gottfried arvelee, että myrskyiset ajat ovat tulossa. Hänelle se lienee parasta, ja hänen vieressänsä kaikki on hyvä minulle. Paitsi sitä olen minä tottunut routaisiin teihin. Mutta kun katselen pikku Greetaamme, kun hänen kuoppaiset poskensa, unesta punehtuneina, nojautuvat pään-alaiseen, täytyy minun toivoa, ettei taistelo alkaisi hänen aikanansa.
T:ri Luther laski tarkasti maksut, ennenkuin hän ripusti nämät thesit kirkon oveen. Juuri tästä syystä hän teki sen niin salaisesti, yhdenkään ystävänsä kanssa neuvottelematta. Hän tiesi, että vaara oli tarjona, ja päätti jalosti, ettei hän saattaisi ketään muuta — ei vaaliruhtinasta, ei professoria eikä pappia — siihen vaaraan, johon hän, itsestänsä huolimatta, meni.
Joulukuulla 1517.
Yhdessä asiassa olemme kaikki yksimieliset: me ihastelemme kaikki T:ri Lutherin luentoja St. Paavalin Epistolasta Galatalaisille. Gottfried kävi niitä kuuntelemassa, teki muistoonpanoja ja kertoi ne meille kotona isäni tykönä. Me kokoonnumme kaikki hänen ympärillensä talvi-iltoina, kun hän lukee näitä innostuttavia sanoja. Tämän kaltaisia sanoja ei ole luullakseni milloinkaan löytynyt. Eilen hän luki meille kymmenennen kerran, mitä T:ri Luther lausui sanoista "Joka on minua rakastanut ja antoi itsensä minun edestäni."
"Lukekaat pontevasti", hän sanoo, "nämät sanat 'minua' ja 'minun edestäni.' Paina tämä 'minua' sydämeesi äläkä epäile, että olet niitten joukossa, joita tämä 'minua' tarkoittaa; vieläpä, ettei Kristus ole ainoastaan rakastanut Pietaria ja Paavalia ja antanut itseänsä heidän tähtensä, vaan että myös sama armo, joka on käsitetty tähän 'minua' sanaan, yhtä hyvin kuuluu meille ja koskee meihin kuin heihinkin. Sillä samalla tavalla kuin emme voi kieltää, että kaikki olemme syntisiä, kaikki kadotettuja; samalla tavalla emme voi kieltää, että Kristus kuoli syntiemme tähden. Sen vuoksi, kun minä tunnen ja tunnustan, että olen syntinen, miks'en sanoisi, että olen tehty vanhurskaaksi Kristuksen vanhurskauden kautta, semminkin kuin kuulen, että Hän rakasti minua ja antoi itsensä minun edestäni?"
Ja sitten äiti kysyi niitä paikkoja, joista hän kaikkein enimmän iloitsee: "oi Kristus, minä olen Sinun syntisi, Sinun kirouksesi, Sinun Jumalan vihasi, Sinun helvettisi; ja päinvastoin, Sinä olet minun vanhurskauteni, minun siunaukseni, minun elämäni, minun Jumalan armoni, minun taivaani."
Ja taas, kun hän puhuu, kuinka Kristus "tehtiin kiroukseksi meidän tähtemme, kuinka Jumalan puhdas ja saastuttamaton Karitsa käärittiin synteihimme, kuinka Jumala ei sälytä syntejämme meidän, vaan Poikansa hartioille, että tämä kärsisi niitten rangaistuksen ja olisi rauhamme, jotta me Hänen haavojensa kautta parantuisimme."
Ja toisessa paikassa:
"Synti on mahtava valloittaja, joka kukistaa koko ihmiskunnan, oppineet ja oppimattomat, hurskaat, viisaat ja voimakkaat. Tämä tyranni karkaa Kristuksen kimppuun ja pyytää nielaistaksensa Häntä, niinkuin hän nielaisee kaikki muut. Mutta hän ei näe, että Kristus on kukistumaton ja ijankaikkinen vanhurskaus. Sentähden synti välttämättömästi voitetaan ja tapetaan; ja vanhurskaus voittaa, elää ja hallitsee. Samoin on Kristuksessa kaikki synnit voitetut, tapetut ja haudatut; ja vanhurskaus jää voittajaksi ja hallitsee ijankaikkisesti."
"Samalla tavalla kuolema, joka on koko mailman kaikkivaltias kuningatar ja haltia, tappaa kuninkaita, ruhtinaita ja kaikkia ihmisiä ja ottelee ankarasti elämän kanssa, aikoen kokonaan voittaa ja nielaista sen. Mutta Elämä oli kuolematon, ja vaikka se voitettiin, voitti se kuitenkin, kukisti ja surmasi kuoleman. Kuolema on sentähden Kristuksen kautta kukistettu ja poistettu, jotta se nyt on vaan kuoleman kuva, joka, osansa kadotettuaan, ei voi enää vahingoittaa niitä, jotka uskovat Kristukseen, joka on tullut kuoleman kuolemaksi."